Kaupungit

Kaupungit

Thaimaa 2007 oli kahden harrastelijavalokuvaajan pitkällisen suunnittelun lopputulos. 50 päivää reissasimme ympäri Thaimaata kohtuullisen pienellä budjetilla. Lukuisien valokuvan joukosta valitsimme noin 170, jotka ovat nyt täällä nähtävillä.

Bangkok

Thaimaan pääkaupunki on yksi Kaakkois-Aasian nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä suurkaupungeista.

Kanchanaburi

Bangkokista 130km länteen sijaitseva kaupunki, jonka tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluu Kwai-joen silta.

Chiang Mai

Vuorien ympäröimä Chiang Mai on Pohjois-Thaimaan suurin ja kulttuurisesti merkittävin kaupunki.

Mae Chaem

Thaimaan korkeimman vuoren, Doi Inthanonin, juurella sijaitseva pieni maalaiskylä.

Koh Tao

Parinkymmenen neliökilometrin kokoinen trooppinen saari, joka on Thaimaan suosituimpia sukelluskohteita.

Pinnan alla

Koh Taolla suoritimme sukelluskurssin. Parilla viimeisellä sukelluksella otimme myös kameran mukaan.

Khao Sok

Yli 700 neliökilometrin kokoinen kansallispuisto, jonka ekosysteemi on yksi maailman monimuotoisimpia ja vanhimpia.

Surat Thani

Vähäturistinen satamakaupunki, joka on useimmille väylä Koh Samuille ja muille saarille.