Kirjoitukset ajalta September, 2007

Navigaattori lätäkön toiselta puolen

Aika: 06.09.2007 kello 21:12

Garmin GPSMAP 60CSx. Kuva: Garmin

Olen tässä jo useamman päivän vöyhkännyt GPS-navigaattoreiden tarjontaa, tutkinut ominaisuuksia ja vertaillut hintoja. Minua on jo pidemmän aikaa harmittanut se, että navigaattoreiden hinnat ovat Suomessa hävyttömän korkeat. Kartattoman peruslaitteen saa omakseen noin 150 eurolla, mutta kartallisesta saakin maksaa liki 300 euroa. Järeämpien laitteiden hinta nousee viiteensataan ja vain taivas on rajana kun kukkaron nyörejä aletaan raottaa.

Minulla on kokemuksia ainoastaan Garminin navigaattoreista eikä niistä ole mitään huonoa sanottavaa. Siitä syystä pitäydyinkin tutkimaan kyseisen valmistajan laitteita ja jätin muut omaan arvoonsa. Garminilla on muutenkin hyvä maine retkinavigaattorien valmistajana joten pelkkä kokeilemisen ilo ei ollut riittävä syy vaihtaa valmistajaa.

Iskin silmäni Thaimaan reissulla tuttavan esittelemään Garmin GPSMAP 60 -sarjaan. Sarjassaan kuuluu kolme eri mallia: 60, 60Cx sekä 60CSx. Kiinnostuin ainoastaan kahdesta viimeisestä, mutta suolaiset hinnat meinasivat viedä ostohalut ennen kuin ennätin edes kunnolla innostua. Kun postimaksut otetaan huomioon niin 60Cx:n sai halvimmillaan noin 434 eurolla. Sarjan parhaasta mallista olisi saanut kärsiä noin 588 euroa. Laitteet ovat muuten identtiset, mutta 60CSx:ssä on elektroninen kompassi sekä korkeus- ja ilmanpainemittari. Yli 150 euroa siitä on kyllä hulluutta.

Päätin tutkia aikani kuluksi hintoja ison meren toiselta puolelta, Yhdysvalloista. eBay -huutokaupassa samoja malleja oli myytävänä huomattavasti halvemmalla. Toimituskulut Suomeen ovat tietenkin vähän korkeammat ja hintoihin täytyy lisätä noin 4% tullimaksu sekä 22% arvonlisävero. Vaikka nämä kaikki laskikin yhteen, niin 60Cx-mallille jäi hintaa vain noin 309 euroa. Parhain malli maksoi noin 330 euroa eli 258 euroa vähemmän kuin Suomessa! Yritä siitä sitten repiä huumoria.

Tänään löysin riittävän luotettavan tuntuisen myyjän ja pistin värkin tilaukseen. Parin klikkauksen jälkeen PayPal -maksu siirtyi myyjän tilille ja jäljellä on enää odottelua. Matkan kalustolistaan voi siis lisätä Garmin GPSMAP 60CSx -navigaattorin.

Matkaopas Kaakkois-Aasiaan

Aika: 06.09.2007 kello 02:07

Lonely Planet: Southeast Asia on a Shoestring

Matkan suunnittelu Thaimaahan kävi viime vuonna kohtalaisen kivuttomasti sillä oppaiden ja materiaalin kirjo oli hyvin laaja. Etsimänsä löysi yleensä Thaimaa-aiheisilta foorumeilta, Googlella tai viimeistään Lonely Planetin matkaoppaasta. Muiden Kaakkois-Aasian maiden kohdalla tilanne ei ole aivan yhtä yksinkertainen, sillä maista ei löydy tietoa läheskään niin helposti.

Edellisen reissun aikana näimme useita matkailijoita, jotka kävelivät keltainen Lonely Planetin raamattu käsissään. Kysymyksessä on Southeast Asia on a Shoestring -nimeä kantava eepos, joka on erinomainen aloituspaikka Kaakkois-Aasian matkaajille. Viime viikolla tämä kirja tarttui mukaan kirjakaupun hyllyltä, joten nyt on ainakin yksi paikka, josta voimme aloittaa matkan tarkemman suunnittelun.

Kirja käsittelee kaikki alueen maat: Thaimaa, Myanmar, Laos, Kambodza, Vietnam, Malesia, Singapore, Brunei, Filippiinit, Indonesia ja Itä-Timor. Koska opus on maiden lukumäärästä huolimatta vain hieman Thaimaa-opasta paksumpi, on ymmärrettävää, ettei yhdenkään maan kohdalla päästä hillittömän suuriin tietomääriin.

Kaikesta huolimatta kirjasta löytyvät jokaisen maan keskeiset kohteet ja joitain vähän tuntemattomampiakin paikkoja. Maiden historiat, kulttuurit, uskonnot, tapahtumat ja luonnot käydään pääpiirteittäin läpi. Kulkuyhteydet on listattu paitsi maan sisällä niin myös maiden välillä. Lonely Planetin -oppaille tyypilliseen tapaan kirjassa on esiteltynä lukematon määrä erilaisia majoitus- ja ruokailupaikkoja joten alkuun pääseminen ei ole vaikeaa. Eikä tietenkään pidä unohtaa erinomaisia kaupunkikarttoja, joita on monesti lähes mahdotonta löytää ennen määränpäähän saapumista. Eikä aina silloinkaan.

En ole vielä ehtinyt tutustua oppaaseen pintapuolta syvällisemmin, mutta eittämättä se tulee olemaan keskeinen apuväline reissun suunnittelussa. Vastaan ei ole tullut vielä yhtään vakavasti otettavaa kilpailijaa, joten siitäkin syystä Southeast Asia on a Shoestringiä voi suositella jokaiselle, joka on ajatellut suunnata Kaakkois-Aasian suuntaan.

Samasta syystä kirjaa on syytä käyttää varauksella ainakin jos haluaa vältellä tupaten täynnä olevia kohteita. Lonely Planet on uskoakseni maailman suosituin matkaopassarja, joten et tule todennäköisesti olemaan ainoa joka tähtää kirjassa esiteltyihin kohteisiin. Pahimpaan turistiaikaan monet majapaikoista voivat viitata kintaalla, sillä vapaita huoneita ei yksinkertaisesti ole. Kirjan avulla on helppo saada pehmeä lasku uuteen paikkaan, mutta pienellä etsimisellä ja kokeilemisellä löytää varmasti mukavia ja halpoja paikkoja, joissa ei tarvitse kilpailla muiden matkaajien kanssa elintilasta.

Liput ja virheelliset ISIC-kortit

Aika: 05.09.2007 kello 01:41

Päivitetty 5.9.2007 kello 13:23.

Virheellinen ISIC-kortti

Eilen Posti-Pate survoi luukusta sisään paksun kirjekuoren, jonka päällä komeili Kilroy Travelsin logo. Tuli ihan haikea olo kuin muisteli vuoden takaa tätä samaa hetkeä. Kauan ei joutanut wanhoja muistelemaan kun matkakuume löi tikulla silmään.

Kaikkea emme kuitenkaan saaneet kerralla sillä kirjeessä oli ainoastaan menoliput. Paluuliput tulevat varmasti ihan lähipäivinä vaikka eipä niillä niin kiirettä, koska olemme kuitenkin tulostaneet e-liput Internetistä jo aikaisemmin. Ylenpalttista intoa latisti kuitenkin pieni epäonni.

Kansainväliset opiskelija- eli ISIC-kortit oli laitettu väärälle ajalle. Korttien voimassaolo piti alkaa vasta tästä kuusta ja jatkua aina ensi kesään asti. Nyt saapuneissa korteissa voimassaoloaika on kuitenkin vain 7/2007 – 12/2007 joten kortit eivät ole voimassa enää siinä vaiheessa kun lentokoneeseen pitäisi nousta. Kaiken lisäksi minun kortissani oppilaitoksen kohdalla lukee Polytechnoc eikä Polytechnic. Ei ole oikoluku pelannut.

En tiedä tekeekö noilla läpysköillä loppujen lopuksi yhtään mitään, mutta laitoin silti asiasta sähköpostia Kilroy Travelsille. Edellinen matka meni ainakin ongelmitta ilman korttien esittelyäkin. Vaan eihän se vara venettä kaada, vai miten se nyt meneekään.

* * * *

Kilroy Travelsille täytyy kyllä antaa kiitos erityisen toimivasta asiakaspalvelusta. Puhelimessa ei ole tarvinnut koskaan jonottaa ja sähköposteihin on useimmiten vastattu samana päivänä tai viimeistään seuraavana. ISIC-korttien painamisessa oli sattunut joku pieni viba ja saamme uudet kortit kun lähetämme väärät kortit takaisin Kilroylle. Hyvä että tämäkin asia selvisi näin joutuisasti ja helposti.