Aika: 03.07.2007 kello 02:21
Edellisestä reissussa oli paljon asioita, joita olisi voinut olla enemmänkin. Vastapainona oli myös asioita, joita olisi saanut olla vähemmän ja jotkut olisivat voineet jäädä kokonaan pois. Tulevalla reissulla meidän etuna on kokemus, jota pyrimme käyttämään mahdollisuuksien mukaan. Tässäpä oma toivelistani:
Enemmän
- Valokuvia
- Aikaa yhdessä paikassa
- Paikallisen kielen opettelua
- Sukeltamista
- Vedenalaista valokuvaamista
- Metsässä rymyämistä
- Majoituksia WLAN-yhteydellä
- Kokeneempien matkaajien menovinkkejä
- Faktatietoa kohteista, kulttuurista ja tavoista
Vähemmän
- Eri laukkuja kannettavana
- Tuliaisia
- Pankin käsittelymaksuja
- Huijatuksi tulemista
- Rikkinäisiä kulkuneuvoja
- Videota
- Kaupungeissa patsastelua
- Brittejä
Aika: 01.07.2007 kello 18:25
Olemme jutelleet matkasuunnitelmista jonkin verran vanhempiemme kanssa ja onnistuimme puhumaan myös heille matkakuumeen päälle. Minun vanhempani menivät jo tekemään pelimiesratkaisun ja ostivat meno-paluu lennon Bangkokiin. Heidän lento on Bangkokissa 18.4.2008, joten tämä määrittelee aika hyvin myös meidän lentoja sillä tarkoituksena oli viettää osa matkasta heidän kanssaan.
Meidän suunnitelmana on lentää Thaimaahan noin viikkoa ennen vanhempien tuloa, jotta pääsisimme itse maan meininkeihin mukaan ja voisimme toimia paremmin oppaana. Tämä tarkoittaisi sitä, että lentäisimme sinne huhtikuun alussa. Lennot varaamme näillä näkymin taas Killroy Travelsilta ja siellä löytyikin jo joitakin sopivia lentoja kohtuu hinnoin.
Paluulennosta meillä ei ole vielä mitään hajua eikä tarvitsekaan olla, sillä Killroy Travelsilta voi varata lentoja ainoastaan 11 kuukautta eteenpäin. Elättelemme kovasti toiveita siitä, että matka päättyisi Filippiineille. Siksi viisainta voisikin olla lentää sieltä suoraan Suomeen eikä turhaan reissata pitkin Aasiaa pelkkien lentojen perässä. Menoliput yritämme kuitenkin hoitaa tulevan viikon aikana.