Aika: 24.07.2007 kello 14:49
Thaimaassa selviää varsin vähällä säätämisellä varsinkin jos aikoo hengailla tiiviisti turistialueilla ja pysyttelee poissa Myanmarin raja-alueilta. Rokote.fi on hyvä apuväline pikaisen rokotustarpeen tutkimiseen, mutta käynti asiantuntevan tartuntatautilääkärin luona oli hyvä juttu ainakin edellisellä matkalla. Hän suositteli tutustumaan myös Fit for Travel -sivustoon, jossa pyritään pitämään ajantasaista tietoa eri maiden tartuntatautiriskeistä.
Perusmatkaajan on hyvä hankkia itselleen rokote A- ja B-hepatiittia vastaan, sillä molemmat on mahdollista saada jo täältä Suomesta. Niiden lisäksi on hyvä varmistaa, että kroppaan on tökätty piikit kurkkumätää, jäykkäkouristusta, tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan. Suurimmalta osalta suomalaisista nämä löytyvätkin.
Tutkin hieman noita rokotussivustoja ja Thaimaata ympäröiviin maihin on tällä hetkellä edellä mainittujen perusrokotusten lisäksi varsin yleiset suositukset. Joka maahan suositellaan harkitsemaan rokotuksia japanin aivotulehdusta ja lavantautia vastaan. Indonesiaan menevien on syytä tarkistaa myös koleran tilanne.

Näiden lisäksi on tietysti tämä ikuisuuskysymys malarialääkityksen tarpeellisuudesta. Malariaanhan ei ole olemassa rokotetta vaan ainoastaan estolääkitys joka sekään ei ole mikään sataprosenttinen suoja. Malarialääkkeet ovat siitä ilkeitä, että ne ovat joko kalliita tai sitten niistä voi tulla vahvoja sivuvaikutuksia. Tämä on varmasti syynä siihen, että kokeneemmat matkaajat eivät niitä suosittele ihan pieneen hätään. Lääkäri ei voi tietenkään vähätellä lääkityksen tarpeellisuutta, mutta hänkin totesi että ensisijainen suoja malariaa vastaan on asianmukainen vaatetus, sillä malaria leviää itikoiden välityksellä.
Meidän matka suuntautuu epäilemättä sivumpaan suurimmista turistialueista ja kaupungeista joten rokotteet eivät ole se osa-alue jossa aiomme säästää. Itse aion tälläkin kertaa käydä lääkäriltä kyselemässä ajantasaisimmat tiedot ennen matkaa. Hepatiiteista ei nyt tarvitse huolehtia sillä Twinrix-piikkien teho kestää ainakin seuraavat 10 vuotta.
Malarian suhteen on tehtävä vielä päätöksiä, sillä tulemme olemaan todennäköisesti kohtalaisen pitkiä aikoja riskialueilla. Viime reissulla mukana oli Malaronea, mutta hintansa takia se tuskin tulee tällä kertaa kysymykseen. Heti seuraava vaihtoehto lienee Lariam, joka on tunnettu sen kiukkuisista sivuvaikutuksista, jotka voivat kestää pitkään.
Aika: 13.07.2007 kello 11:13
Parasta testausta matkapäiväkirjalle on se, että sitä käyttää juuri siinä tarkoituksessa mihin se on luotu. Toki kotona ollessaankin voi lisäillä mielikuvituskirjoituksia ja -sijainteja, mutta useimmiten ne virheet, ongelmat ja puutteet ilmenevät vasta kun olet jossain korvessa etkä pysty korjaamaan niitä.
Kehitystyö on edennyt hyvää vauhtia ja olen asettanut itselleni yhden deadlinen elokuun 10. päivään. Lähdemme silloin viikoksi valokuvaamaan Pohjois-Suomea ja -Norjaa. Se on tietenkin mitä parhain mahdollisuus kokeilla matkapäiväkirjan toimivuutta. Laitan päiväkirjan julkisesti näkyville matkan ajaksi, joten kiinnostuneet voivat testata millainen se on lukijan kannalta.
Kirjoittelemme sinne samaan tapaan kuin Thaimaassa käydessä ja laitamme varmasti myös jonkin verran kuvia mukaan. Kummallakaan meistä ei ole kiinteähintaista dataliittymää (ainakaan vielä) joten hirveitä kuvamääriä emme viitsi käännykkäyhteydellä siirrellä.
10. elokuuta matkapäiväkirjan kaikki suunnitellut ominaisuudet eivät ole luultavasti valmiita, mutta edelliseen verrattuna joitain selkeitä parannuksia on luvassa. Näisti mainittakoon esimerkiksi kommentoinnin mahdollisuus ja paranneltu karttanäkymä.
Aika: 07.07.2007 kello 14:11
Kirjoitimme molemmat omat, toisista riippumattomat listat siitä mitä voisi olla enemmän ja mitä voisi olla vähemmän seuraavalla kerralla. Listatut asiat ovat täysin mielivaltaisessa järjestyksessä.
- Valokuvia eri aiheista (ihmis- ja kaupunkikuvat)
- RAW-kuvia
- Panoramakuvia
- Kokki- ja muita kursseja
- Luonnonpuistoja ja opastettuja retkiä niissä
- Palveluiden käyttöä (kauneushoitolat, pesulat jne.)
- Ostoksia itselle (vaatteet, alusvaatteet, piilolinssit jne.)
- Pieniä kyliä
- Sanojen ja sanontojen opettelua vieraalla kielellä
- Sukelluksia
- Vedenalaista video- ja valokuvaamista
Vähemmän
- Tavaraa mukaan Suomesta (!)
- Ongelmia matkapäiväkirjan päivityksien kanssa
- Tiukkoja aikatauluja (julkiset kulkuneuvot)
- Kalliita (laaduttomia) länkkäriruokapaikkoja
- Ylihintaisia takseja ja tuktukeja
- Ostoksien tekemistä matkan alkuvaiheessa
- Vetoketjuttomien yläosien kanssa painimista sovituskopeissa :D
Aika: 03.07.2007 kello 02:21
Edellisestä reissussa oli paljon asioita, joita olisi voinut olla enemmänkin. Vastapainona oli myös asioita, joita olisi saanut olla vähemmän ja jotkut olisivat voineet jäädä kokonaan pois. Tulevalla reissulla meidän etuna on kokemus, jota pyrimme käyttämään mahdollisuuksien mukaan. Tässäpä oma toivelistani:
Enemmän
- Valokuvia
- Aikaa yhdessä paikassa
- Paikallisen kielen opettelua
- Sukeltamista
- Vedenalaista valokuvaamista
- Metsässä rymyämistä
- Majoituksia WLAN-yhteydellä
- Kokeneempien matkaajien menovinkkejä
- Faktatietoa kohteista, kulttuurista ja tavoista
Vähemmän
- Eri laukkuja kannettavana
- Tuliaisia
- Pankin käsittelymaksuja
- Huijatuksi tulemista
- Rikkinäisiä kulkuneuvoja
- Videota
- Kaupungeissa patsastelua
- Brittejä