Runko

Runkona meillä molemmilla on vuonna 2004 julkaistu Canon EOS 20D. Itselläni on lisäksi rungon pohjaan ruuvattu akkukahva. 20D on iästään huolimatta erittäin toimiva runko. Sarjan tuorein tulokas 40D eroaa siitä oikeastaan vain ulkoisilta ominaisuuksiltaan sekä pari megapikseliä tarkemmalla kennollaan. Muuten sisuskalut ja ominaisuusluettelo ovat hyvin samanlaiset. Kymppisarjan rungoissa kennon koko on 22.2 x 14.8mm joten sen polttovälikerroin on 1.6.

Maisemille ja ihmisille

Objektiiveja meillä on sen verran, että pystymme kuvaamaan periaatteessa kaikkea mitä haluammekin. Ainoastaan erittäin laajat laajakulmat sekä todella pitkät teleobjektiivit puuttuvat eikä meiltä tietenkään löydy tuhansien eurojen ammattilaiskakkuloita. Laajimmassa päässä ovat Canon EF-S 17-85mm F4-5.6 IS USM sekä Sigma 17-35mm F2.8-4 EX HSM. Molemmat objektiivit on rakennettu pienikennoisille rungoille, joten niiden kohdalla polttovälikerrointa ei tarvitse ottaa huomioon.

Canonin lasi kattaa varsin hyvän polttovälialueen, joten se sopii varsin hyvin kaikkiin yleisiin kuvaustilanteisiin. Sigma puolestaan on maisemaobjektiivi, joten sen kaveriksi löytyy Canon EF 50mm F1.4 USM, joka on mitä mainioin henkilökuvien ottamiseen. Kertoimen takia se vastaa meidän rungoissa 80mm objektiivia.

Örkkeille ja otuksille

Eläimet harvemmin tulevan ihan vierelle poseeraamaan, joten mukaan lähtee Canon EF 75-300mm F4-5.6 III USM vähän kauempana olevia kohteita varten. Polttovälikertoimen takia objektiivi vastaa 120-480mm putkea. Objektiivin suurin miinus on kuvanvakaimen puute. Sille olisi joskus tarvetta sankan sademetsän hämärissä olosuhteissa, mutta emmeköhän me pärjää ilmankin.

Ainoat eläimet, joiden lähelle voi päästä, ovat erilaiset hyönteiset ja muut pikkuörkit. Niitä varten löytyy Canon EF 100mm F2.8 USM -makro-objektiivi. Runkoon pultattuna se vastaa 160mm objektiivia, joten lähikuvia pystyy ottamaan vähän kauempaakin. Viime reissu osoitti, että tälle löytyy todella paljon käyttöä sillä sademetsät pursuavat kaikenlaista lieroa kun vaan malttaa katsoa ympärilleen.

Erikoistilanteisiin

Jalustat löytyvät meiltä molemmilta, mutta jätämme ne tällä kertaa kotiin. Niistä on yksinkertaisesti liian paljon riesaa ja liian vähän hyötyä. Hämäriä hetkiä varten otamme kuitenkin mukaan Canon Speedlite 430EX -salamat. Niiden nokkaan on hankittu niin sanotut bouncerit eli valonsirottimet, jotta varjoista tulisi vähän miellyttävämpiä.

Jokaisessa objektiivissa on kiinni UV-suotimet suojaamassa objektiivia, mutta otamme mukaan myös polarisaatio- sekä infrapunasuotimet. Polarisaatiosuodin korostaa mukavasti luonnon omia värejä ja poistaa heijastuksia esimerkiksi lasin läpi kuvatessa. Infrapunasuodin laskee läpi nimensä mukaisesti ainoastaan infrapunasäteilyä. Punaisen värin lisäksi kennolle ei muita värejä tartu, joten suodinta tarvitsee ainoastaan kun haluaa luoda sadunomaisia mustavalkokuvia. Lähes 30 sekunnin valotusajatkin rajoittavat kuvauskohteita.

Huolto ja suojaus

Miten pärjäsimmekään ilman erinomaisia muistikorttikoteloita? Niihin mahtuu neljä CF-korttia, ne ovat kevyitä ja kaiken lisäksi vedenpitäviä. Monsuunisade, tulva tai pieni sukelluskaan ei tuhoa korteille tallennettuja kuvia kunhan ne vaan ovat koteloiden suojissa.

Metsissä kyntäessä tulee väkisinkin kosketuksiin kaikenlaisen kuran kanssa. Vastaiskuna yritämme pitää rojut puhtaana nokkelan puhalluspumpun sekä puhdistuskynän avulla. Kameroiden kennot ovat sen verran herkkiä, että niitä emme lähde itse puhdistamaan. Valtuutettu ammattilainen saa tehdä sen ammattitaidolla tai muuten tuloksena voi olla käyttökelvoton kamera.

Paniikkivyö

Tätäkin blogia ahkerasti kommentoinut Wizzu antoi meille lainaksi rahavyön. Kyse ei kuitenkaan ole perinteisestä, paidan alle piilotettavasta rahavyöstä.

Wizzun antama vyö näyttää ihan normaalilta housujen lenkkeihin kiinnitettävältä nahkavyöltä. Erityisenä piirteenä on vyön sisäpintaan piilotettu pieni vetoketju, jonka alle voi survoa setelin tai kaksi. Vetoketju on vyötä pidettäessä selkäpuolella, joten rahat ovat todella hyvässä turvassa ellei sitten vaatteita viedä päältä. Salataskuun ei sovi suurta setelirullaa, mutta aiomme jemmata sinne hätävararahoja esimerkiksi dollareina, jolloin yksikin seteli on riittävä hätätilanteiden varalle. Iso käsi Wizzulle!

Varmuuskopiopassi

Joensuussa on surkea tietotekniikkavalikoima, sillä alan erikoisliikkeet loistavat poissaolollaan. Postimyyntishoppailukaan ei enää napostele jatkuvien epäonnistumisien ja tuotepalautuksien takia. Nyt rojua oli saatava suoraan käteen ilman odottelua ja Helsingissä se onnistui.

Mukaan tarttui Western Digitalin 120 gigatavun Passport-kovalevy. Vähän passia suurempi ja painavampi reppukovalevy on erinomainen vaihtoehto valokuvien varmuuskopiointiin. Aluksi ajattelimme ostaa kaksi ja lähettää toisen Suomeen matkan puolivälissä, mutta se olisi ollut liioittelua eikä rahaakaan olisi ollut.

Reissuvideokamera

Katselimme myös videokameroita, mutta emme löytäneet mitään sellaista mikä olisi muuttanut ajatuksiamme sopivasta kamerasta. Sattumoisin kameroita löytyi täältä Joensuusta, joten jätimme Helsingin valikoiman omaan arvoonsa. Viime viikolla tehdyllä kierroksella varasimme Heliokselta Panasonic NV-GS80 -videokameran sekä yli 2000 mAh:n tehoakun. Kameran kävin noutamassa tänään, mutta akkuja ei löytynyt hyllystä joten sen saamme vähän myöhemmin.

Miksi juuri tämä kamera? Se oli niitä harvoja 300 euron hintaisia kameroita, joissa oli optinen kuvanvakaaja. Se olis myös riittävän pieni, tarjosi kohtalaiset säädöt, firewire- ja USB-liitännät, asiallisen kuvanlaadun sekä 32-kertaisen zoomin. Tallennusmediaksi valitsimme mini-dv -nauhat, joten vaihtoehtoja ei ihan hirvittävästi ole. Tai jos on niin minua ei enää totta puhuen kiinnosta, sillä olen niin totaalisen kyllästynyt kauhomaan siinä termisuossa, jossa kuluttajaa yritetään harhauttaa kaikin mahdollisin keinoin.

Sijoittamalla noin 200 euroa enemmän olisi saanut paremmalla optiikalla ja kolmella kennolla varustetun NV-GS320:n, mutta koska kamera tulee puhtaasti hupikäyttöön valokuvaamisen rinnalle, ei meillä ollut mitään kiinnostusta satsata siihen tämän enempää. Ainoat asiat mitä jäin omassa kamerassa kaipaamaan olivat DV-sisääntulo sekä infrapunayökuvaus.

Sukelluskorttimysteeri ratkesi varsin kivuttomasti parin sähköpostin jälkeen. AOWD -kortti saapui minulle viime viikolla, joten sukellukset eivät kosahda ainakaan kortin puuttumiseen. Tosin olihan minulla OWD-kortti ennestään, mutta voimme tarvittaessa sukeltaa 30 metrin syvyyteen. Useimmiten kyllä pysymme alle 18 metrissä, jotta kalojen näkeminen ja varsinkin kuvaaminen olisi mahdollista.

Hidas kuvien siirtäminen kameran omalla kökköliittimellä sai myös parannusta, sillä ostimme kummallekin kortinlukijat. Nopeuden lisäksi hyvänä puolena voidaan pitää sitä, että lukijan avulla kameran akkua ei tarvitse tuhlata siirtovaiheessa, sillä lukija ottaa virtansa suoraan tietokoneesta.

Viime reissulla alati kertyvä paristoläjä muodostui riesaksi. Nehän ovat ongelmajätettä, joita ei missään tapauksessa pitäisi jättää paikallisten hävitettäväksi. He kun todennäköisesti dumppaavat ne muiden jätteiden mukana ympäristöön. Salamat, navigaattorit ja MP3-soittimet kuitenkin vaativat virtaa, joten paristoja kertyi jo 1,5 kuukauden reissulla melkoinen kasa. Nyt ei kerry, sillä kortinlukijan kaverina tilasimme myös pari akkulaturia sekä tehokkaita 2700 mAh AA-akkuja sekä vähän heikompia AAA-akkuja. Akkujen latausaika on sen verran pitkä, että joudumme ottamaan mukaan molemmat laturit.

Minun käytössä olevan, räävittömän huonosta akusta tunnetun Nokia N70:n tilalle saamme lainaan kestävämmän E50:n. Kylkiäisenä irtoaa myös Bluetooth-GPS. Sopivasti Nokiakin on julkaissut luureilleen Location Tagger -ohjelmiston, joten saamme myös kännykällä otettuihin kuviin mukaan paikkatiedon. Se, miten sitä käytämme, selviää joskus myöhemmin kunhan saan matkapäiväkirjan vähän parempaan kuntoon.

Kamerakalusto sai päivitystä, kun kaveri antoi meille käyttöönsä Sigman 17-35mm F2.8-4 EX Aspherical HSM -objektiivinsa. Nyt meillä kummallakin on varsin asialliset laajakulmakakkulat niin saadaan maisemat hyvin talteen.

Olemme myös viimepäivien aikana selvitelleet ahkerasti vakuutuksia, vedenalaisia kuvausvälineitä sekä videokameroita. Kaikki alkavat näyttää melkolailla selvältä, mutta kun missään ei ole nimiä alla eikä laitteita ole käsissä niin eipä niistä vielä sen enempää. Ensi viikolla tiedämme todennäköisesti enemmän.

Lähden hakemaan jonkinlaista kompromissia laadun, hinnan ja koon välillä. Koska tällä hetkellä ei todellakaan ole varaa panostaa kalliisiin koteloihin, katselen koteloita ja kameroita, joihin ei ulkoista salamaa saa kiinnitettyä. Lisäksi haluan kameran olevan todella pieni ja kevyt, jotta sen kantaminen järkkärin rinnalla on mielekästä. Vastassa on laaja merkki- ja merkintäviidakko, joista yritin löytää noin 450 euron yhteishintaan sopivat tuotteet.

Minulla on erittäin hyviä kokemuksia Olympuksen kamerasta (c-5060 Wide Zoom), joten ajattelin paneutua valmistajan nykyiseen pokkaritarjontaan. Nopeasti sain huomata, että koteloita oli runsaasti vanhoille malleille kohtalaisen edulliseen hintaan. Uudempia kotelomalleja toki löytyi, mutta niihin sopivat pokkarit ylittävät reilusti parin sadan euron hintakaton. Nettikauppat eivät turhaan vanhoja malleja komeroissaan pyörittele, joten niiden löytäminen olisi varmasti helpompaa normaaleista kaupoista. Yksi varteen otettava vaihtoehto on Olympuksen roisketiivis µ 760-kamera ja PT-036-kotelo*. Jos uudemman mallisen pokkarin ja kotelon haluaa tilata netistä suhteellisen nopealla toimitusajalla, kannattanee rahaa varata noin 500-600 euroa.

Sonylla on useita malleja vesitiiviistä koteloista sekä tietysti lukematon määrä eri kameravaihtoehtoja. Sonylta löytyy esimerkiksi MPK-THD kotelo ja siihen sopiva Cyber-shot T20S-kamera. Toinen malli on MPK-WD-kotelo ja Cyber-shot W80S. Hyvänä puolena Sonyn kotelossa näyttäisi olevan erittäin tukeva rannelenkki, joka ei irtoa kovemmassakaan rytäkässä. Molemmista sarjoista on ilmestynyt uudemmatkin mallit, jotka eivät kuitenkaan mahdu asettamani hintatason sisään.

Canonilla on myös laaja valikoima koteloita ja kameroita. Pitkän vertailun jälkeen järkevämmäksi vaihtoehdoksi nousi Digital Ixus 75-kamera ja sille tarkoitettu kotelo. Malliin käy useampikin sukelluskotelo, mutta edullisin lienee WP-DC14-kotelo. Canonilta on ilmestymässä maaliskuun aikana uusi malli, Ixus 80, joten oletan vanhenevan mallin hintojen laskevan lähiaikoina.

Valitettavasti parin sadan euron hintaluokasta ei löydy RAW-kuvia tallentavia kameroita, joten on tyydyttävä JPG-kuviin. Muistikortteja on joka tapauksessa hankittava lisää, joten ei ole väliä jos nykyiset CF-korttini eivät pokkariin käykään. Tärkeänä pidän lyhyiden videopätkien kuvausmahdollisuutta, jotta voimme tallentaa sukellusfiiliksiä ja kenties nettiin heitettäviä edesottamuksia maan päältä.

Kaikki kotelot kestävät painetta aina 40 metriin asti. Kaikki oleellinen, kuten ohjelmien vaihto, zoomaus ja salaman käyttö onnistuvat kotelon painikkeiden avulla. Kannattaa aina tarkistaa tiivisteiden kunto ja vaihtaa ne tarvittaessa, sillä muuten säästely parin sentin varaosissa saattaa pilata satojen eurojen kameran kuvineen. Zoomia tehokkaampi keino on tietysti mennä niin lähelle kohdetta kuin suinkin on mahdollista ja turvallista. Vähänkin sameammassa tai planktonin täyteisessä vedessä kuvauskohteesta ei saa mitään irti, jos salaman räväyttää kaukana kohteesta. Pikkupokkareiden salama on todella tehoton vähänkin syvemmissä vesissä, joten taskulampun vuokraaminen on varmasti paikallaan jos haluaa koralleiden väriloiston näkyvän kuvissa.

Esittelytekstit ja valmistajan omat superhyperhehkutukset eivät kerro aina koko totuutta, joten olisi mukava kuulla muiden käyttökokemuksia eri merkeistä ja malleista sekä nähdä mahdollisesti joitain kuviakin.

* * * * *

*Löysin kauppoja kierrellessäni Olympukselta hintahaitariin sopivan kameran ja kotelon, joten lisään ne artikkeliin nyt jälkikäteen.

Olisikohan se odottelu aiheellista vihdoinkin päättää? Teimme matkavideoon vielä tällä viikolla pientä hienosäätöä, mutta nyt se on valmis. Musiikkien suhteen joudumme valitettavasti toteamaan, että kolmea artistia emme saaneet kiinni. Tästä huolimatta jätimme heidän biisinsä videoon, sillä yhtä hyvin istuvia veisuja on todella vaikea löytää. Toivottavasti kukaan ei pahoita mieltään tästä pienestä valkoisesta tekijänoikeusloukkauksesta.

Tästä hehkuttelusta ja raportoinnista joku on saattanut saada käsityksen, että video on jotain todella ammattimaista ja suurella ajatuksella tehtyä. Sitä se ei ole. Meillä oli ennen matkaa suunnitelmia ja ajatuksia, sillä tarkoituksena oli saada video osaksi opinnäytetyötä. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, joten kuvasimme videota ihan improvisaatiolla. Myös juonnot on hoidettu samalla periaatteella. Tämän lisäksi on hyvä huomioida, että kumpikaan meistä ei ole työskennellyt lainkaan kameran edessä joten ensimmäistä kertaa tässä kameralle juteltiin.

Mukana ollut kamera oli varsin kookas. Meidän oli aina päätettävä, että otammeko mukaan kameran vai videokameran. Tästä syystä matkalla tapahtui paljon asioita jotka eivät koskaan päätyneet nauhalle. Ja vaikka kamera sitten lähtikin mukaan niin optiikkaa emme muistaneet puhdistaa. Röppöä ja “munakarvaa” siis löytyy kuin Chaplinin leffoissa konsanaan!

Aktiivisimmat lukijat saattavat havaita, että blogin jutuissa ja videossa on hienoisia ristiriitoja. Opimme paljon matkan aikana ja lisää sen jälkeen. Emme kuitenkaan halunneet tehdä videosta sellaista, että olisimme täydellisiä reissaajia jotka eivät mokailisi missään. Olimme ensi kertaa Thaimaassa ja halusimme näyttää sen myös videolla. Mukaan mahtuu huonoja sanavalintoja, pieniä etikettivirheitä ja sen sellaista, mutta toivottavasti kukaan ei pahoita mieltään. Emme ajattele tuktuk-kuskeja huijareina vaikka heitä sellaiseksi videossa nimitämmekin.

Itse video on 700 megatavua suuri eli se mahtuu näppärästi vaikkapa CD-levylle. Se on pakattu DivX:llä joten jos ääni kuuluu mutta kuvaa ei näy niin lataa koneellesi ilmainen DivX -koodekki. Videon levittämisessä hyödynnämme BitTorrent-tekniikkaa. Et pysty lataamaan videota suoraan vaan tarvitset siihen jonkun torrent-ohjelman. Suosittelemme tähän tarkoitukseen ilmaista µTorrentia. Sinun on siis avattava .torrent -tiedosto µTorrent-ohjelmaan, joka hoitaa varsinaisen videon lataamisen. Koska BitTorrent-tekniikassa lataajista tulee myös lähettäjiä niin toivomme, että pitäisit videota jaossa vielä senkin jälkeen kun olet saanut sen itsellesi. Näin muut kiinnostuneet saavat videon entistä nopeammin.

Loppuun on vielä annettava erityiskiitos kaikille niille artisteille, joiden musiikkia videossa kuullaan: D Fast, Kemikal, Alpha Mind, Void, Lumme, Codea, Byproduct, SpeaK, MC Joe, Iq0, Gemini sekä Juzsa. Ladatkaa heidän tuotantoaan Mikseri.netistä ja antakaa palautetta. Kerrankin ilmaista musiikkia, jota saa ladata laillisesti, heh.

Katsokaa video, mutta antakaa armoa, heh. Tämän nillityksen voikin päättää soljuvasti osoitteeseen, josta itse videon voi ladata. Olkaapa hyvä: Thaimaa 2007

* * * *
Video ei ole enää meillä jaossa, sillä sammutamme koneet matkan ajaksi. Toivottavasti kaikki kiinnostuneet ovat saaneet videon itselleen.

Olemme pakertaneet sen parissa käytännössä kaiken vapaa-ajan sitten edellisen väliaikaraportin. Lopulta kestoksi tuli melko tarkasti puolitoista tuntia, joten sitä voisi ainakin pituutensa puolesta kutsua ihan koko illan elokuvaksi. Paketti kattaa koko meidän reissun ensimmäisestä päivästä viimeiseen ja siihen on yritetty koota juttuja, jotka eivät pitkästyttäisi ihan kuoliaaksi. Kaikesta 18 tunnin raakamateriaalista 16,5 tuntia ei siis koskaan päätynyt videoon. Käytimme vain hieman yli 8 % kuvatusta sälästä.

On todella vaikea arvioida, kuinka paljon videon tekemiseen on mennyt aikaa, mutta arvioisin sen olevan noin 300-400 tuntia. Tämä ja 1,5 tunnin kesto olivat syynä sille, että halusin videoon intron – ihan niin kuin oikeissa elokuvissa. Niinpä tämä viikko onkin mennyt melko pitkälti sitä tehdessä. Valtaosa siitä on minun käsialaani, mutta Hanna väänsi tarvittavat grafiikat. Hänen käsialaansa ovat myös videon aikana näkyvät välitekstit.

Sisällöltään video on lähempänä matkakoostetta kuin dokumenttia tai elokuvaa. Se ei yritä olla Travel Channelin tuotantoa tai seuraava Madventures. Luonnollisesti molempia on tullut seurattua ja vaikutteet on imetty huolella. Uskoisin silti, ettei tällaista pläjäystä ei ihan jokainen reissaaja toteuta.

Jotta tämä ei nyt menisi ihan pelkäksi läpinäksi niin tässäpä on liitteenä vasta valmistunut intro räävittömän huonona youtube-versiona. Musiikista iso kiitos kuuluu funkkismaestro D Fastille, jonka tuotantoa kannattaa jokaisen ladata esimerkiksi mikseri.netistä. Hänen biisejä tulette kuulemaan myös itse videossa. Tulemme julkaisemme sen todennäköisesti BitTorrentilla, joten lämmitelkääpä ohjelmat valmiiksi tai jos tekniikka ei ole tuttu niin sitten riprapriprap-vauhtia opettelemaan.

Vuosi sitten tähän aikaan olimme kuvanneet ensimmäiset nauhat matkavideostamme. 50 päivän aikana videomateriaalia kertyi lähes 18 tuntia. Aloitin videon leikkaamisen melko pian kotiinpalun jälkeen ja ehdin päästä puoleen väliin, kun tietokoneen kovalevy otti ja paukahti. Sinne meni tehty työ ja nauhatkin oli digitoitava koneelle uudelleen. Hirveässä motivaatiopulassa homma oli aloitettava alusta.

Tässä vuoden aikana olen leikellyt materiaalia pikkuhiljaa ja yrittänyt löytää sieltä joukosta jotain viihdyttävää. Viime yönä pääsin siihen pisteeseen, että kaikki materiaali on koluttu läpi ja aikajanalla on reissun keskeiset tapahtumat. Olen yrittänyt tehdä videosta suoraan valmista enkä lähtenyt sille linjalle, että teen ensin karkean raakaleikkauksen jota sitten hieron paremmaksi. Tällä hetkellä video on siis todella lähellä valmistumista, mutta valmis se ei suinkaan ole. Koko rallin kestoksi näyttäisi muodostuvan noin 1h 20min.

Nyt edessä on vielä pientä hienosäätöä, juttujen tiivistämistä, intron rakentaminen, äänien säätöä ja kuvien värimäärittelyä. Hanna alkaa pakertaa grafiikkaa jota sitten nähdään valmiissa pläjäyksessä. Kaikki videossa olevat musiikit on otettu mikseri.netin artisteilta, mutta en ole vielä kysynyt yhdeltäkään lupaa niiden käyttöön. Täytyy aloittaa sähköpostien viskominen ja toivoa, että kaikki suhtautuvat asiaan myönteisesti ettei hyvin istuvia biisejä tarvitsisi lähteä enää uudelleen metsästämään.

Mitään tarkkaa valmistumisaikataulua en uskalla lupailla, mutta varsin luottavaisin mielin uskon valmiin pätkän olevan netissä hyvissä ajoin ennen seuraavaa reissua. Se jää vielä nähtäväksi, että laitammeko videon nettiin osissa vai kokonaisena pakettina.

Julkisella paikalla kuvaaminen on sallittua

Yksi yleinen harhaluulo on se, että jokaisella on lain suoma oikeus kieltää itsensä kuvaaminen. Kun kuvaaminen tapahtuu yleisellä paikalla, saa ketä tahansa valokuvata. Paikka luokitellaan yleiseksi aina kun sinne on ihmisillä vapaa pääsy. Siksi esimerkiksi torit, koulut, virastot, ostoskeskukset, puistot, ravintolat ja jopa uimarannat ovat yleisiä paikkoja ja niissä saa kuvata. Järjestyksenvalvojat saattavat herkästi puuttua ostoskeskuksissa tai ravintoloissa kuvaamiseen, vaikka heillä ei ole siihen lain suomaa oikeutta.

Jos paikassa järjestetään yksityinen tilaisuus, sinne ei ole mitään asiaa ilman lupaa tai kutsua. Näin esimerkiksi häät tai ravintolan kutsuvierasilta ovat kuvaajilta pois suljettuja. Julkisrauha mahdollistaa sen, että jokainen voi tepastella kotonaan tai pihamaallaan pelkäämättä kuvatuksi tulemista. Kodissa tai toisen pihamaalla kuvaamiseen tarvitaan aina lupa. Perinteisen kodin lisäksi kotirauhan piiriin kuuluvat muun muassa porraskäytävät, hotellit ja teltat. Asumus voi siis olla myös väliaikainen.

On helppo havaita, että laki ei kovin paljoa rajoita valokuvaajan kuvausoikeuksia. Kuvausoikeus on hyvin samanlainen ympäri maailman, mutta erityistilanteissa asia kannattaa varmistaa erikseen. Lakia tärkeämpää on selvittää se, miten paikallisessa kulttuurissa tai uskonnossa suhtaudutaan kuvaamiseen. Joillekin kamera on sielun varastamisen väline ja voit olla varma, että he eivät arvosta jos heitä kohti sohitaan kameralla.

Kuvaaminen ei tarkoita julkaisemista

Vaikka kuvaaminen onkin sallittua, ei se tarkoita että kuvan saisi automaattisesti myös julkaista. Kaupallisessa ja poliittisessa käytössä tarvitaan aina kuvattavan lupa. Ei-kaupallisessa tarkoituksessa kuvia saa julkaista, mutta silloinkaan ihmistä ei saa esittää loukkaavassa mielessä. Näin esimerkiksi festareilla housut kintuissa sammunutta ihmistä saisi kuvata, mutta kuvaa ei saisi julkaista. Ihmisen on oltava tunnistamaton, jotta kuvaa voitaisiin käyttää. Se mikä on loukkaavaa, onkin sitten jo ihan toinen juttu ja siinä tulevat mukaan myös kulttuurilliset tekijät.

Tilanteen lisäksi loukkaavuuteen vaikuttaa myös se, onko ihminen pääosassa. Jos siis kuvaisit suurta festariyleisöä ja jossain siellä joukossa olisi tämä sammunut henkilö, ei kuvaa todennäköisesti luokiteltaisi loukkaavaksi.

Sanomattakin lienee selvää, että asiallinen kuva voi muuttua loukkaavaksi, jos se julkaistaan epäasiallisessa yhteydessä. Vai haluaisitko sinä salaa otetun pärstäkuvasi erektiolääkkeistä kertovaan artikkeliin?

Terve järki on yleensä lakia tärkeämpi

Laki on varsin löysä ja hyvä niin, sillä monet tärkeät uutiskuvat ja -videot saattaisivat muuten jäädä ottamatta. Harrastelijakuvaajan onkin parasta käyttää sitä tunnettua maalaisjärkeä eikä mennä sillä asenteella, että se on sallittua koska sitä ei erikseen kielletä.

Aikaisemmin esille tullut uimaranta on hyvä esimerkki. Vaikkei sitä erikseen kielletäkään niin jokainen ymmärtää, että on hieman kyseenalaista kökkiä puskassa kuvaamassa ihmisiä vähissä vaatteissa. Myös ravintolassa on parempi tarkentaa se kamera niihin omiin kavereihin eikä kuvata ulkopuolisia ihmisiä tuopin ääressä.

Entä jos kuitenkin haluat kuvata ihmisiä hieman erikoisemmissa tilanteissa? Kysyminen on aina plussaa ja sitä kannattaa harrastaa myös julkisilla paikoilla. Sen ei tarvitse olla sanallinen kysymys. Usein riittää, että teet itsesi näkyväksi ja kuvattavalle selväksi, että häntä ollaan kuvaamassa. Hymy, vilkutus tai nyökkäys voidaan tulkita kuvausluvan saamiseksi. Jos kuvaat pieniä lapsia, luo kontakti lapsen vanhempiin. Kasvojen peittäminen, vihainen katse tai selän kääntäminen ovat selviä merkkejä siitä, että kuvattava ei halua että häntä kuvataan. Monet tilanteet vaativat kuvan ottamista niin ettei kuvattava huomaa sitä. Silloin on hyvä kysyä lupa jälkeenpäin.

Jos joku kieltää kuvan ottamisen, älä kuvaa. Jos joku kieltää kuvan julkaisemisen sen ottamisen jälkeen, älä julkaise. Jos järjestyksenvalvoja kieltää kuvaamisen, pistä kamera pois ellei sinulla ole erityisen perusteltua syytä tehdä toisin. Leukojaan loksuttamalla aiheuttaa harmia sekä itselleen että muille. Jos olet tarkoituksella kuvaamassa jotain erikoisempaa tilannetta niin pidä huoli, että tiedät mitä olet tekemässä. Esimerkiksi salametsästäjien kuvaaminen saattaa aiheuttaa todella ikäviä ongelmia tai pahimmassa tapauksessa viedä hengen.

Itse olen kerran joutunut tilanteeseen, jossa kuvasin kymmeniä yleiskuvia klubilla. Eräs klubin asiakkaista oli kuitenkin huumediileri. Hän kutsui minut luokseen ja sanoi, että hänestä ei saa ottaa kuvia. Minulla ei ollut mitään tarvetta kuvata häntä, joten katsoimme yhdessä kuvat läpi ja poistimme kuvat joissa hän oli. Samalla sovimme, että en kuvaa hänen suuntaansa ja että hän ei hortoile pitkin klubia, jotta voin kuvata rauhassa muuta tunnelmaa. Asia ratkesi ja kaikille jäi hyvä mieli vaikka minulla olisikin ollut täysi oikeus äpistä vastaan.

Loukkaavaa vai ei?

Loukkaavuuden määritteleminen on erittäin vaikeaa. Onko esimerkiksi oikein kuvata rampaa, joka menetti jalkansa Kambodzan miinakentillä? Tai Bangkokin kadulla rukoilevaa kerjäläistä? Tähän on mahdotonta antaa selkeää vastausta, mutta itse katson tuollaisissa tilanteissa omaan napaan: Miten haluan tämän henkilön esittää? Mitä haluan kuvalla kertoa? Kunnioitanko kuvattavaa?

Sota, nälkä, köyhyys, eriarvoisuus ja toisten ihmisten suru ovat aina kiinnostavia kuvauskohteita ja monet historian vaikuttavimmista valokuvista kertovat juuri tällaisista asioista. Niiden kuvaaminen on täysin mahdollista kunhan muistaa, ettei tuhoa kuvattavan arvokkuutta ja lähestyy tätä asiallisesti eikä kauhistellen. Valokuva on tehokas tapa kertoa niistä asioista jotka tässä maailmassa ovat vinksallaan kun vain muistaa jättää sen juorulehtiasenteen kotiin.

Eilinen meni postin lähetystenseurantaa kytätessä. Sieltä tuli joulukuun alkupuolella tilaamani akkukahva akkuineen. Olemme pitäneet värkkiä melko tarpeettomana harrastelijakuvaajille, jollaisia mekin olemme. Canonin järjestelmäkameroiden yhdellä vakioakkulla napsii niin hillittömän määrän kuvia, ettei sen pitäisi peruskäytössä kesken loppua. Tähän asti olemme varsin mallikkaasti pärjäilleet ilman kahvaa, mutta tulevalla reissulla sähköttömät ajat voivat olla sen verran pitkiä, että jotenkin siihen on varauduttava.

Akkukahva on kameran pohjaan kiinnitettävä mötikkä, joka syö sisuksiinsa kaksi akkua. Periaatteessa siis yhdellä kahvalla kuvaa kaksinkertaisen määrän kuvia ilman lataamista. Canon EOS 40D:n sanotaan kuvaavan 700-800 kuvaa yhdellä akulla, joten kahvan kanssa määrä nousee 1400-1600 kuvaan. 1600 kuvaa viidessä päivässä tarkoittaisi noin 320 kuvaa päivässä. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että 50 päivän Thaimaan matkalla kuvasimme kahteen pekkaan noin 8000 kuvaa eli keskimäärin 160 kuvaa päivässä.

Tällä kertaa tiedossa on ainakin pari aluetta, jossa voimme joutua olemaan ilman sähköjä useita päiviä. Erityisesti Indonesian viidakkokylä on tällainen, koska majoitumme siellä todennäköisesti teltassa. Myös Laosin ja Vietnamin viidakkorymyämiset saattavat olla sähköttömiä pätkiä. Voi myös olla niin, että generaattorilla tuotettua kökkösähköä on tarjolla vain pari tuntia päivässä.

Miksi sitten ostaa akkukahva kun mukana voisi kulkea kaksi erillistä akkua? Syitä on oikeastaan vain kaksi. Niistä tärkein on se, että akkukahvaa toimii myös kuudella AA-paristolla, joita löytyy lähes mistä vaan. Toinen syy liittyy kuvaamiseen. Kameran laukaisimen ollessa kameran päällä on pystykuvien ottaminen joskus melkoista taiteilua. Akkukahvan kulmaan on laitettu toinen laukaisin, jolloin pystykuvia ottaessa käsiä voi pitää lähes samoin kuin vaakakuvia ottaessa. Akkukahva tekee kuvaamisesta myös vakaampaa, sillä kahvan voi tukea ranteeseen ja painopiste siirtyy hieman alemmaksi.

Leikkauksen ohessa olen tietenkin katsonut tuntitolkulla kuvattua raakamateriaalia ja miettinyt samalla, että eikö koulussa opituista asioista mitään ole jäänyt korvien väliin. Materiaali näyttää monin paikoin siltä kuin sitä olisi kuvannut pieni lapsi. Jotain hyvää siitä kuitenkin seuraa: ensi reissulla teemme kaiken paljon paremmin. Ajattelin myös jakaa pieniä videokuvausvinkkejä muille matkansa dokumentoimista suunnitteleville.

Tekniikka on välttämätön paha

Aluksi on hyvä uhrata pieni hetki tekniikalle. Me aiomme pärjätä pikkukameralla, mutta suosittelen harkitsemaan ainakin jalustaa sekä vara-akkuja.

Kamerat tallentavat videon yleensä joko DVD:lle, kovalevylle tai MiniDV-nauhalle. Arvioi etukäteen kuinka paljon aiot kuvata ja varmista, että mediat kuuluvat kohdemaan kauppojen valikoimaan. Jos vietät reissussa esimerkiksi 50 päivää ja otat 20 tuntia nauhaa matkaan, se on keskimäärin 25 minuuttia materiaalia joka päivä. Kovalevyllisten kameroiden kohdalla ainut järkevä vaihtoehto taitaa olla kannettavan tietokoneen kuskaaminen. Usein kameroiden kovalevyille ei sovi kovinkaan montaa tuntia videota.

Puntaroi sisältöä

Sisältöä miettiessä ensimmäisenä on valittava yleisö: kuvaatko itsellesi vai muille. Harva jaksaa katsoa sinun 15 tuntia kestävää matkavideotasi vaikka se sinusta niin kovin kiinnostava onkin. Pidä huoli että valmis teos on inhimillisissä mitoissa. Jos sinulla ei ole mahdollista editoida materiaalia, on tätä asiaa mietittävä jo kuvattaessa. Muussa tapauksessa voit siirtää asian murehtimisen matkan jälkeiseen masennusaikaan.

Kun sinulla on tekniset ja sisällölliset reunaehdot voit alkaa miettiä itse sisältöä. Itse aloitin miettimällä juontoa. Oletko nähnyt montaa luonto- tai matkadokumenttia, jossa ei olisi jotain juontajahahmoa? Harva ymmärtää juontaa omia matkavideoitaan, mutta itse sitä todella suosittelen. Monesti ihmiset juontavat videoitaan kameran takaa, mutta menkää rohkeasti kameran eteen. Se tekee videosta paljon henkilökohtaisemman, kiinnostavamman, viihteellisemmän ja usein myös informatiivisemman. Sinun ei tarvitse olla taitava TV-kasvo kertoaksesi missä olet, mitä teet, mitä olet tehnyt tai mitä aiot tehdä. Voit myös jakaa tietojasi ja taitojasi videolla tai kertoa fiiliksiä.

Kuvaa ja leikkaa

Loppu onkin melko pitkälti improvisointia. Voit toki pohtia jo ennen lähtöä, että mitä kaikkea kuvattavaa kohdemaassa voi olla: ihmisiä, eläimiä, kasveja, tapahtumia, rakennuksia, nähtävyyksiä, juhlia ja niin edelleen. Hyvä valmistautuminen harvemmin pahentaa lopputulosta. Tärkeintä on, että pidät kameran mukana, silmät avoinna ja olet valmis kuvaamaan kun jotain kuvattavaa tulee.

Leikkauksen hallitsevilla on matkan jälkeen urakkaa lopputuloksen rakentelussa. Matkavideot toimivat yleensä paremmin kun ne rakentuvat nopeista leikkauksista. Silloin katsoja pysyy virkeänä. Yksittäisten kuvien maksimipituudeksi kannattaa asettaa 1-5 sekuntia. Kymmenen sekunnin tuijotteluja ei tv-ohjelmissa yleensä näe – paitsi ehkä Kauniissa ja Rohkeissa. Käytä pidempiä kuvia ainoastaan kun voit perustella ratkaisun. Juonnot ovat hyvä esimerkki tilanteista, joissa kuva voi olla pidempi.

Vinkkejä kuvaustekniikkaa

Mitä taas tulee kuvaustekniikkaan, niin siinä oli se meidän suurin sudenkuoppa. Tässä muutama vinkki, joiden avulla lopputulos onnistuu varmemmin:

• Älä pyöri kamera kourassa. Lentävää kuvaa ei pitkään jaksa katsella
• Älä anna muiden valokuvata samaan aikaan. Ääni ja salama häiritsevät.
• Älä pulise ylimääräisiä kameran takana. Sano sama myös kanssamatkaajille
• Kuvaa kohdetta riittävän kauan – noin 5-10 sekuntia
• Kuvaa paljon yksityiskohtia ympäristöstä. Ne auttavat leikkausvaiheessa
• Kuvaa itseäsi ja kanssamatkustajiasi
• Kuvaa time lapse -videoita
• Kuvaa ohi kiitävää näkymää kulkuvälineillä liikkuessa. Muista avata ikkuna.
• Jos juonnat, mieti hetki mitä aiot sanoa ja…
• …sano vain se mitä tiedät. Älä sitä mitä et tiedä tai mistä et ole varma ja…
• …täyte-niinku-öö-sanat voit jättää pois ja…
• …jos mokaat, aloita reilusti alusta ja…
• …muista katsoa kameraan äläkä kuvaajaan

Tämä on vain meidän tapamme toimia. Jos sisältö on ensiarvoisen tärkeää, voit yhtälailla kääntää koko ajatuksen päinvastoin. Mietit ensin tarkasti mitä haluat tehdä ja vasta sen jälkeen mitä se vaatii ja minkälaisella kalustolla projekti on mahdollista toteuttaa.