Kategorian ‘Tekniikka’ kirjoitukset

Matkapäiväkirjan kehitys jatkuu

Aika: 30.06.2007 kello 14:42

Lupailin ennen Thaimaan matkaa, että julkaisisin matkapäiväkirjan yleisesti kaikkien käyttöön, mutta nyt on hieman peruttava sanomisiaan. Käyttökokemukset osoittivat, että parantamista on vielä paljon. Raakiletta en viitsi antaa muiden käyttöön eli kehitystyö jatkuu edelleen.

Minulla on jo läjä uusia ideoita kirjoituspuolta silmällä pitäen. Käytön on oltava todella helppoa ja jouhevaa. Sen on oltava sitä myös kännykällä käytettäessä, jotta päiväkirjan kirjoittamiselle ei muodostuisi suurta kynnystä ja se onnistuisi missä tahansa. Saimme matkan aikana jonkin verran palautetta matkapäiväkirjan toiminnasta, mutta lukijoiden kokemukset jäivät silti vähälle. Siltä puolelta kaipaisinkin nyt kehitysehdotuksia. Mikä oli hyvää, mikä huono ja mikä puuttui kokonaan?

Kehittelen matkapäiväkirjaa suoraan palautteiden pohjalta, joten nyt on oivallinen tilaisuus vaikuttaa systeemin kehittymiseen. Te, jotka ette lukeneet matkapäiväkirjaamme matkan aikana, voitte suunnata selaimenne Thaimaa 2007 -matkapäiväkirjaan ja lukea juttuja näin jälkeenpäin.

Huom! Päiväkirjaa vaivaa edelleen karttaominaisuudesta johtuva hitaus, jonka korjaan lähiaikoina.