Kategorian ‘Matkatavarat’ kirjoitukset

Loppusutinoita

Aika: 09.04.2008 kello 14:28

Aamulla Hanna kävi palauttamassa viimeiset koulutehtävät. Niistä ei tarvitse enää murehtia. Sen jälkeen hoidimme paperiasioita kuntoon ja Hanna teki itselleen väliaikaisen osoitteenmuutoksen. Kummankin vanhemmat saivat kunnian toimia laskujen ja muiden sotkujen selvittelijöinä reissun aikana.

Hetki sitten kävimme ostamassa kaupungista mini-dv-nauhoja, minigrip-pusseja sekä apteekkisälää. Nyt on kaikki tarpeellinen irtaimisto haalittuna kasaan. Itse selvittelin omat tavarani jo aikaisemmin ja Hisekin penkoi omansa kasaan yön myöhäisinä tunteina. Nyt on jäljellä enää rinkkojen pakkaaminen. Mielenkiintoista nähdä paljonko painoa lopulta kertyy…

Loppuilta meneekin sitten matkapäiväkirjan viimeistelyyn. Tarkoitus olisi julkaista se illalla, sillä siirrymme kuitenkin matkapäiväkirjan puolelle heti huomisesta lähtien.

Raha puhuu

Aika: 07.04.2008 kello 14:26

Viikonloppu meni vauhdikkaasti läksiäisiä pitäen. Nyt kun Suomessa majailevat kaverit on hyvästelty, on taas aika siirtyä matkan viimeisiin järjestelyihin. Itse palautin tänään viimeisen koulutyön ja viime perjantaina sain valmiiksi työn alla olleen TV-dokumentin. Hannalla on vielä pari koulutehtävää jäljellä. Muilta osin järjestelyt alkavat olla hyvällä mallilla. Tänään kävimme hoitamassa yhden keskeisen asian: rahan.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Sähköverkko ja pistokkeet

Aika: 04.04.2008 kello 16:31

Kaakkois-Aasia on vempaimia mukana kuljettavalle matkaajalle sikäli helppoa aluetta, että jokaisessa maassa on käytössä samanlainen sähköverkko kuin Suomessa. Suomessa seinästä putkahtaa 230 volttia 50 hertsin taajuudella. Monet Kaakkois-Aasian maat käyttävät 220 voltin jännitettä, joka Suomessakin oli käytössä vielä 90-luvun alkupuolella. Tämä ei kuitenkaan aiheuta ongelmia joten käytännössä kaikki laitteet toimivat ihan suoraan 220 voltin jännitteessä.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Koepakkaus

Aika: 24.03.2008 kello 17:56

Lähtöön on aikaa 18 päivää. Ajattelin, että nyt on aika testata miltä pakkauslistan sisältö tuntuu hartioilla. Keräsin listasta lähes kaiken. Pois jäi ainoastaan pari pienempää asiaa mitkä eivät vaikuta käytännössä lainkaan rinkan painoon tai pakkaamiseen. En jaksanut vielä tässä vaiheessa välittää muutenkaan pakkaustekniikasta. Tärkeintä oli vain saada tavarat reppuihin ja paketti niskaan.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

MacBook Air

Aika: 29.02.2008 kello 17:45

Apple MacBook Air. Kuva: Mika Hiltunen

Kyllä oli taas odottavan aika julmetun pitkä. Viime viikko meni UPS:n lähetyksen seurantaa kytätessä. Applelta nimittäin tuli tieto, että tilaamani MacBook Air on postitettu.

Arvioitu toimitusaika oli 27.2.2008, mutta jotenkin pienessä mielessäni ajattelin, että se on laskettu varmuuden vuoksi yläkanttiin. Alkuviikko meni neuroottisen seurannan ja kiroamisen merkeissä, mutta se ei paketin saapumista nopeuttanut. Kone saapui toissapäivänä juuri niin kuin oli laskettu.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Kuvauskalusto

Aika: 22.02.2008 kello 18:54

Valokuvaus on yksi matkan päätarkoituksista ja silloin tällöin saamme kysymyksiä käytössä olevasta kalustosta. Viime vuodesta kalusto ei ole liiemmin muuttunut, mutta lienee paikallaan kerrata, että minkälaisilla vehkeillä lähdemme kuvia metsästämään. Osa lukijoista on saattanut bongata pakkauslistasta yksityiskohtia, mutta valokuvauksen ystäville tässä tulee hieman lisää nippelitietoa.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Lissee rojua ja roipetta!

Aika: 18.02.2008 kello 18:19

Kävimme pyörähtämässä viikonlopun aikana Helsingissä. Visiitin tarkoituksena oli haalia rinkkoihin vähän lisää roipetta – ikään kuin sitä ei vielä olisi tarpeeksi. Tyhjin käsin ei tarvinnut Joensuuhun palata.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Pieniin ongelmiin ratkaisuja

Aika: 14.02.2008 kello 16:33

Olemme tässä sivussa onnistuneet ratkaisemaan joitakin matkaan liittyviä pienempiä ongelmia ja saaneet siinä sivussa myös jotain yllätyksiä rinkan täytteeksi.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Pakkauslista

Aika: 12.02.2008 kello 14:34

Tavaroiden määrällä on keskeinen rooli matkalla, jossa liikutaan paljon ja kaiken rojun joutuu kantamaan niskassaan. Liian painavat ja huonosti pakatut rinkat voivat pilata koko reissun, joten asialle kannattaa uhrata ajatus ja toinenkin. Muuten edessä saattaa olla sietämätöntä reuhuamista ja hientäytteistä tuskastelua.

Lue loput tästä kirjoituksesta »

Vedenalaisia kuvia

Aika: 10.02.2008 kello 18:16

Näkymiä Koh Taon sukellusreissuilta. Kuva: Hanna TyrväinenEdellisellä reissulla pääsimme tutustumaan vedenalaiseen maailmaan vaatimattomat kolmetoista kertaa ja seuraavalla kerralla olisi tarkoitus jatkaa tätä upeaa harrastusta. Muutamalla viimeisellä sukelluskerralla vuokrasimme digikameran vesitiiviine koteloineen ja räpsimme sukelluksen lomassa joitakin enemmän tai vähemmän onnistuneita kuvia ja videoita. Koska sukelluksista jäi mieletön kipinä kytemään, ajattelin ostaa seuraavaa reissua varten pienen pokkarin ja kotelon.

Lue loput tästä kirjoituksesta »