Kulkuvälineet ja matkustusbudjetti

Lavataksilla lyhyet matkat taittuvat joutuisasti.Kolmen kuukauden aikana tulemme istumaan paljon erilaisissa kulkuvälineissä. Pieniä välimatkoja kaupunkien sisällä taitamme takseilla, lava-autoilla, metroilla ia skytraineilla sekä mitä eriskummallisimmilla kopperovirityksillä kuten tuktukeilla. Pitkiin matkoihin ja rajojen ylityksiin käytämme junia, busseja, laivoja ja lauttoja. Joudumme nappaamaan myös yhden lentokyydin Indonesiasta takaisin Thaimaahan, koska aika ei riitä palaamaan takaisin Bangkokiin maita pitkin.

Junissa, busseissa ja lautoissa löytyy lukuisia eri luokkavaihtoehtoja. Esimerkiksi viimeksi matkustimme Thaimaassa pisimmillään yli kymmenen tuntia junassa. Varasimme etukäteen junaliput aseman lippuluukulta toisen luokan makuupaikoille. Parempaa luokkaa ei olisi edes kaivattu, sillä nukkuminen onnistui varsin hyvin siisteissä, turvallisissa ja hiljaisissa vaunuissa.

Liput kannattaa ostaa luotettavasta pisteestä (eli asemalta jos mahdollista), sillä viimeksi meidät sullottiin muiden koheltamisen seurauksena huonompaan bussiin mistä olimme maksaneet. Ilmastointi reistaili ja bussi meinasi hyytyä kesken matkan. Asiakkaita yritettiin ilmeisesti väsyttää, jotta he jäisivät yöksi bussilafkan ehdottamaan majapaikkaan. Juuri tästä syystä on oltava hyvin tarkka siitä, mistä lipun ostaa ja minkälaiseen kulkupeliin.

Thaimaassa on mahdollisuus saada mittaritakseja, joiden hinnat ovat vähintään kolme kertaa halvempia verrattuna pimeisiin takseihin. Helposti voisi ajatella, että muutamalla eurolla ei ole niin väliä, mutta pidemmillä matkoilla tyhjästä maksaminen alkaa kyllästyttää. Muiden maiden kohdalla hinta lienee kiinni lähinnä omista neuvottelu- ja tinkaamistaidoistaan.

Thaimaassa skootterin saa vuokrattua noin kolmen euron päivähintaan.Varsin tehokkailla skoottereilla hurruuttelee kaksi ihmistä kepoisasti, sillä ne kulkevat reilusti yli 70km/h. Varovainen saa kuitenkin olla, sillä tiet voivat olla paikoitellen huonossa kunnossa ja vuoristotiet ovat yllättävän jyrkkiä. Lisäksi paikalliset ajelevat tutuilla teillä kaasujalka soikeana, joten on viisainta pysyä visusti tien laidassa. Paikallisten lisäksi vaaratekijöinä ovat pienessä sievässä ajelevat valkonaamat, jotka ajelevat vastapalloon Thaimaan ajosuunnasta (vasemmanpuoleinen liikenne) piittaamatta.

Lentokone on monille varmasti kätevin vaihtoehto, jos aikaa on vähän ja haluaa nähdä useita maita ja kaupunkeja. Maiden välisiä ja maansisäisiä lentoja tekevät useat eri lentoyhtiöt. Hintoja kannattaa vertailla ja etsiä tarjouslentoja, sillä lyhyilläkin väleillä lippujen hintaerot voivat olla huikeat.

Itse valitsemme pitkille matkoille lentokoneen sijaan mieluummin joko junan, laivan tai bussin. Aasiassa matkustaminen on todella halpaa, sillä esimerkiksi 700 kilometrin matka Bangkokista Chiang Maihin makuupaikalla maksaa 20 euroa. Paikallisten käyttämät bussit ovat edullisia, mutta isokokoisille matkaajille ne voivat tuntua ahtailta. Vähän enemmän rahaa törsäämällä saa leppoisan matkan ilmastoidussa bussissa, jonka penkit mahtuvat taittumaan melko taakse.

Maisemien katselu, istuskelu, lueskelu ja musiikin kuuntelu on mukavaa ja samalla saa kerättyä energiaa määränpäässä odottaviin seikkailuihin. Kun koko ajan ei ole jotain tekemistä ja kiirettä, jaksavat uudet kokemukset innostaa. Meille pitkät matkustusajat eivät ole rasite vaan pikemminkin hyvä asia.

Jo pelkästään lentäminen Suomesta Aasiaan saastuttaa ihan riittävästi, joten pyrimme kuormittamaan ympäristöä mahdollisimman vähän. Parasta tietysti olisi jäädä kotiin eikä liikkua minnekään, mutta valitsemme hieman miedommat ratkaisut. Lentokoneen sijaan käytämme mitä tahansa muuta kulkuneuvoa, jolla pääsemme liikkumaan kohtalaisen vaivattomasti.

Tämän hetken kokonaisarvio matkustusbudjetista on noin 400 euroa. Siitä pitkät matkat lohkaisevat noin 270 euroa. Jakarta-Bangkok lento syö miltei neljäsosan matkustusbudjetista. Paikallisliikenteeseen on varattu noin 130 euroa. Summaan sisältyvät taksien ynnä muiden sellaisten lisäksi myös polttoaineet sekä mopojen ja polkupyörien vuokrat.

Arvion tekeminen on ollut melkoisen työn ja tuskan takana. Tarkkojen lukujen löytäminen on monestakin syystä äärimmäisen vaikeaa, joten budjettia suunniteltaessa on hyvä jättää reilusti liikkumavaraa ja pyöristää summat suosiolla yläkanttiin. Mikäli onnistumme rakentamaan yksityiskohtaisemman budjettiarvion niin julkaisemme sen luonnollisesti myös täällä. Mikäli sinulla on kokemusta kohdemaissa matkustamisesta niin laita toki kommenttia. Kaikki apu on nyt tarpeen.

5 kommenttia kirjoitukseen “Kulkuvälineet ja matkustusbudjetti”

Wizzu kirjoittaa:

30.09.2007 kello 23:31

Tämä nyt on vain sivuhuomio, mutta noiden halpalentoyhtiöiden käyttöä kannattaa harkita usammalta kantilta kuin vain hinnan mukaan, etenkin “ei-kehittyneissä maissa” (ts. muualla kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa). Lähinnä siis arveluttaa koneiden huollot ja luotettavuus. Alemmat lippuhinnat on yhtiön kuitenkin pakko säästää jossain, ja epäilen että se osin heijastuu lentoturvallisuuteenkin. Euroopassa vielä on varmaan aika hyvin säännelty ja valvottu lentokoneiden turvallisuutta jne., mutta muualle mennessä sekä korruptio että sääntelyn puute voi olla jo iso riski. Eihän niitä lentokoneita nyt viikottain tipu tai mitään, mutta silti.
Jos jo lähtökohtaisesti välttää lentämistä, niin eihän tällä sitten ole niin väliä.

Mika Hiltunen kirjoittaa:

01.10.2007 kello 08:28

On tuossa vinha perä. Tuota viimeistä lentoa olemme puntaroineet jo useampaankin otteeseen ja tullaan varmasti arpomaan sen kanssa vielä lisää, sillä lippujahan emme ole ostaneet. Indonesian omat lentoyhtiöt eivät ole kovin hyvässä maineessa, sillä kaikki 51 lentiyhtiötä ovat lentokiellossa EU:n alueella. Matka muilla kulkuneuvoilla tulee kuitenkin viemään niin paljon aikaa, että tulemme todennäköisesti jonkinlaisella vatkaimella lentämään takaisin Thaimaahan. Pitää vaan toivoa, että olisivat sillä kerralla säästäneet jossain muussa kuin huolloissa, heh :)

Pia kirjoittaa:

06.01.2008 kello 10:19

Halpalennoista:
Itsellä kokemuksia Bangkok Airwaysista ja AirAsiasta. Molemmat oli ainakin matkustajan näkökulmasta ihan “normaaleja” lentoyhtiöitä eikä mitään kummallista sanottavaa ole.

Junalipuista:
Ostakaa junaliput niin ajoissa kuin pystytte. Muuten jäljellä voi olla vain kovia penkkejä, eikä niillä istu erkkikään esim. neljäätoista tuntia. Thaimaassa jäätiin kertaalleen ilman lippuja. Kiinassa taas (en muista, ootteko menossa Kiinaan) junalippujen ostaminen on TODELLA kinkkistä ilman kiinankielentaitoa. Junalipun voi ostaa vain lähtöpisteestä, eli paluulipun voi ostaa vasta määränpäästä. Ja länkkäreille ei myydä samoilta tiskeiltä vaan jostain valtion omista myymälöistä. Ja liput ovat myynnissä vaan tiettyinä päivinä niin ja niin monta päivää ennen junan lähtöä ym. todella omituista. Meikäläisten junailut pelasti se, että eräs mandariinia puhuva tuttumme hoisi ne meille välille Beijing-Pingyao-Beijing. Paluulippujen kanssa oli vähän jännittämistä, kun henkilö, jonka piti tuoda liput, ei saapunutkaan sovittuna aikan jne. (koko juttu täällä http://www.ballofdirt.com/entries/9837/123417.html )

Hanna Tyrväinen kirjoittaa:

06.01.2008 kello 14:49

Tällä reissulla emme ole menossa Kiinaan, mutta Thaimaassa, Vietnamissa ja Malesiassa taitamme matkaa raiteita pitkin.

Viime talvena Thaimaassa ostimme junaliput useita päiviä etukäteen välille Chiang Mai – Surat Thani. Emme voi olla korostamatta sitä, että junaliput pitää ehdottomasti ostaa virallisista kopperoista rautatieasemilta.

Paluulippuja Surat Thanista Bangkokiin emme olleet ostaneet etukäteen emmekä niitä heti seuraavalle illalle saaneetkaan, koska juna oli täynnä. Tämä ei haitannut ollenkaan, sillä olimme varautuneet viettämään muutaman luppopäivän Surat Thanissa.

Pia kirjoittaa:

06.01.2008 kello 21:40

Joo olen ehdottomasti samaa mieltä virallisista kopperoista. Kiinassa se em. syistä on kuitenkin todella vaikeaa, joten meidän piti paluumatkaa varten sopia tapaaminen jonkun matkatoimistovirkailijan kanssa, joka sitten antoikin odottaa itseään niin, että meinasi hermo mennä… :)

Kommentoi kirjoitusta