Matkaopas Kaakkois-Aasiaan

Lonely Planet: Southeast Asia on a Shoestring

Matkan suunnittelu Thaimaahan kävi viime vuonna kohtalaisen kivuttomasti sillä oppaiden ja materiaalin kirjo oli hyvin laaja. Etsimänsä löysi yleensä Thaimaa-aiheisilta foorumeilta, Googlella tai viimeistään Lonely Planetin matkaoppaasta. Muiden Kaakkois-Aasian maiden kohdalla tilanne ei ole aivan yhtä yksinkertainen, sillä maista ei löydy tietoa läheskään niin helposti.

Edellisen reissun aikana näimme useita matkailijoita, jotka kävelivät keltainen Lonely Planetin raamattu käsissään. Kysymyksessä on Southeast Asia on a Shoestring -nimeä kantava eepos, joka on erinomainen aloituspaikka Kaakkois-Aasian matkaajille. Viime viikolla tämä kirja tarttui mukaan kirjakaupun hyllyltä, joten nyt on ainakin yksi paikka, josta voimme aloittaa matkan tarkemman suunnittelun.

Kirja käsittelee kaikki alueen maat: Thaimaa, Myanmar, Laos, Kambodza, Vietnam, Malesia, Singapore, Brunei, Filippiinit, Indonesia ja Itä-Timor. Koska opus on maiden lukumäärästä huolimatta vain hieman Thaimaa-opasta paksumpi, on ymmärrettävää, ettei yhdenkään maan kohdalla päästä hillittömän suuriin tietomääriin.

Kaikesta huolimatta kirjasta löytyvät jokaisen maan keskeiset kohteet ja joitain vähän tuntemattomampiakin paikkoja. Maiden historiat, kulttuurit, uskonnot, tapahtumat ja luonnot käydään pääpiirteittäin läpi. Kulkuyhteydet on listattu paitsi maan sisällä niin myös maiden välillä. Lonely Planetin -oppaille tyypilliseen tapaan kirjassa on esiteltynä lukematon määrä erilaisia majoitus- ja ruokailupaikkoja joten alkuun pääseminen ei ole vaikeaa. Eikä tietenkään pidä unohtaa erinomaisia kaupunkikarttoja, joita on monesti lähes mahdotonta löytää ennen määränpäähän saapumista. Eikä aina silloinkaan.

En ole vielä ehtinyt tutustua oppaaseen pintapuolta syvällisemmin, mutta eittämättä se tulee olemaan keskeinen apuväline reissun suunnittelussa. Vastaan ei ole tullut vielä yhtään vakavasti otettavaa kilpailijaa, joten siitäkin syystä Southeast Asia on a Shoestringiä voi suositella jokaiselle, joka on ajatellut suunnata Kaakkois-Aasian suuntaan.

Samasta syystä kirjaa on syytä käyttää varauksella ainakin jos haluaa vältellä tupaten täynnä olevia kohteita. Lonely Planet on uskoakseni maailman suosituin matkaopassarja, joten et tule todennäköisesti olemaan ainoa joka tähtää kirjassa esiteltyihin kohteisiin. Pahimpaan turistiaikaan monet majapaikoista voivat viitata kintaalla, sillä vapaita huoneita ei yksinkertaisesti ole. Kirjan avulla on helppo saada pehmeä lasku uuteen paikkaan, mutta pienellä etsimisellä ja kokeilemisellä löytää varmasti mukavia ja halpoja paikkoja, joissa ei tarvitse kilpailla muiden matkaajien kanssa elintilasta.

Kommentoi kirjoitusta