Lappi 2007

Lupailin aikaisemmin, että matkapäiväkirja tulisi koekäyttöön Pohjois-Suomeen ja -Norjaan suuntautuvalla reissulla. Nyt on lähdön hetki käsillä, sillä lähdemme huomenna Kuopioon ja siitä lauantaiyönä edelleen kohti tuntureita. Ensimmäinen pieni testi tuli tehtyä viikko sitten kun kävimme Assembly 2007 -tapahtumassa Helsingissä. Siellä havaitut pienet ongelmat on nyt korjattu joten lienee fiksuinta antaa myös lukijoiden testata toimivuutta.

Haluan korostaa, että tarkoituksena on testata ensisijaisesti tekniikkaa. Ulkoasu on vain pikaisesti kyhätty viritelmä joka ei yritä olle sen enempää kaunis kuin kovin toimivakaan. Siitä ei siis kannata antaa vielä kovin kriittistä palautetta mutta ideoita ja ehdotuksia otetaan tietenkin vastaan. Kaikkia matkapäiväkirjan ominaisuuksia ei ole vielä tässä vaiheessa otettu käyttöön. Esimerkiksi erillinen kuvagalleria, majoitusmuistio ja kiinnostavien kohteiden kokoelma loistavat poissaolollaan. Nyt haluamme vain nähdä, että juttujen kirjoittaminen sekä lukeminen, kuvien lähettäminen ja koordinaattiviritys pysyvät kasassa.

Pyrimme kirjoittamaan useita kertoja päivässä ja laittamaan myös valokuvia mahdollisuuksia mukaan. Joidenkin kuvien huonoa laatua ei kannata ihmetellä, sillä yritämme tällä kertaa saada julkaistua myös kännykällä otettuja kuvia. Lopullisessa päiväkirjassa saatamme julkaista myös kännyvideoita jos tekniikka ja Aasian datayhteydet vaan suostuvat yhteistyöhön.

Eipä sitten muuta kuin jokainen suuntamaan selaintaan kohti Lappi 2007 -matkapäiväkirjaa. Emme otsikoi kirjoituksia joten nähdäksesi kirjoitukseen liittyvät kuvat ja kommentit on sinun klikattava kirjotuksen alapuolella olevaa kellonaikaa. Muistathan myös, että jos kommentoit jotain kirjoitusta niin se ilmestyy näkyviin vasta kun olemme vastanneet siihen.

Kommentoi kirjoitusta