Kuvauskalusto

Valokuvaus on yksi matkan päätarkoituksista ja silloin tällöin saamme kysymyksiä käytössä olevasta kalustosta. Viime vuodesta kalusto ei ole liiemmin muuttunut, mutta lienee paikallaan kerrata, että minkälaisilla vehkeillä lähdemme kuvia metsästämään. Osa lukijoista on saattanut bongata pakkauslistasta yksityiskohtia, mutta valokuvauksen ystäville tässä tulee hieman lisää nippelitietoa.

Runko

Runkona meillä molemmilla on vuonna 2004 julkaistu Canon EOS 20D. Itselläni on lisäksi rungon pohjaan ruuvattu akkukahva. 20D on iästään huolimatta erittäin toimiva runko. Sarjan tuorein tulokas 40D eroaa siitä oikeastaan vain ulkoisilta ominaisuuksiltaan sekä pari megapikseliä tarkemmalla kennollaan. Muuten sisuskalut ja ominaisuusluettelo ovat hyvin samanlaiset. Kymppisarjan rungoissa kennon koko on 22.2 x 14.8mm joten sen polttovälikerroin on 1.6.

Maisemille ja ihmisille

Matkaan lähtevää kamerakalustoa. Kuva: Mika Hiltunen

Objektiiveja meillä on sen verran, että pystymme kuvaamaan periaatteessa kaikkea mitä haluammekin. Ainoastaan erittäin laajat laajakulmat sekä todella pitkät teleobjektiivit puuttuvat eikä meiltä tietenkään löydy tuhansien eurojen ammattilaiskakkuloita. Laajimmassa päässä ovat Canon EF-S 17-85mm F4-5.6 IS USM sekä Sigma 17-35mm F2.8-4 EX HSM. Molemmat objektiivit on rakennettu pienikennoisille rungoille, joten niiden kohdalla polttovälikerrointa ei tarvitse ottaa huomioon.

Canonin lasi kattaa varsin hyvän polttovälialueen, joten se sopii varsin hyvin kaikkiin yleisiin kuvaustilanteisiin. Sigma puolestaan on maisemaobjektiivi, joten sen kaveriksi löytyy Canon EF 50mm F1.4 USM, joka on mitä mainioin henkilökuvien ottamiseen. Kertoimen takia se vastaa meidän rungoissa 80mm objektiivia.

Örkkeille ja otuksille

Pieni kärpänen muuttuu melkoiseksi pedoksi makro-objektiivilla kuvatessa. Kuva: Mika Hiltunen

Eläimet harvemmin tulevan ihan vierelle poseeraamaan, joten mukaan lähtee Canon EF 75-300mm F4-5.6 III USM vähän kauempana olevia kohteita varten. Polttovälikertoimen takia objektiivi vastaa 120-480mm putkea. Objektiivin suurin miinus on kuvanvakaimen puute. Sille olisi joskus tarvetta sankan sademetsän hämärissä olosuhteissa, mutta emmeköhän me pärjää ilmankin.

Ainoat eläimet, joiden lähelle voi päästä, ovat erilaiset hyönteiset ja muut pikkuörkit. Niitä varten löytyy Canon EF 100mm F2.8 USM -makro-objektiivi. Runkoon pultattuna se vastaa 160mm objektiivia, joten lähikuvia pystyy ottamaan vähän kauempaakin. Viime reissu osoitti, että tälle löytyy todella paljon käyttöä sillä sademetsät pursuavat kaikenlaista lieroa kun vaan malttaa katsoa ympärilleen.

Erikoistilanteisiin

Maailma näyttää hyvin erilaiselta infrapunasuotimen läpi katsottuna. Kuva: Mika Hiltunen

Jalustat löytyvät meiltä molemmilta, mutta jätämme ne tällä kertaa kotiin. Niistä on yksinkertaisesti liian paljon riesaa ja liian vähän hyötyä. Hämäriä hetkiä varten otamme kuitenkin mukaan Canon Speedlite 430EX -salamat. Niiden nokkaan on hankittu niin sanotut bouncerit eli valonsirottimet, jotta varjoista tulisi vähän miellyttävämpiä.

Jokaisessa objektiivissa on kiinni UV-suotimet suojaamassa objektiivia, mutta otamme mukaan myös polarisaatio- sekä infrapunasuotimet. Polarisaatiosuodin korostaa mukavasti luonnon omia värejä ja poistaa heijastuksia esimerkiksi lasin läpi kuvatessa. Infrapunasuodin laskee läpi nimensä mukaisesti ainoastaan infrapunasäteilyä. Punaisen värin lisäksi kennolle ei muita värejä tartu, joten suodinta tarvitsee ainoastaan kun haluaa luoda sadunomaisia mustavalkokuvia. Lähes 30 sekunnin valotusajatkin rajoittavat kuvauskohteita.

Huolto ja suojaus

Miten pärjäsimmekään ilman erinomaisia muistikorttikoteloita? Niihin mahtuu neljä CF-korttia, ne ovat kevyitä ja kaiken lisäksi vedenpitäviä. Monsuunisade, tulva tai pieni sukelluskaan ei tuhoa korteille tallennettuja kuvia kunhan ne vaan ovat koteloiden suojissa.

Metsissä kyntäessä tulee väkisinkin kosketuksiin kaikenlaisen kuran kanssa. Vastaiskuna yritämme pitää rojut puhtaana nokkelan puhalluspumpun sekä puhdistuskynän avulla. Kameroiden kennot ovat sen verran herkkiä, että niitä emme lähde itse puhdistamaan. Valtuutettu ammattilainen saa tehdä sen ammattitaidolla tai muuten tuloksena voi olla käyttökelvoton kamera.

Kommentoi kirjoitusta