Rokotteita matkaa varten
Thaimaassa selviää varsin vähällä säätämisellä varsinkin jos aikoo hengailla tiiviisti turistialueilla ja pysyttelee poissa Myanmarin raja-alueilta. Rokote.fi on hyvä apuväline pikaisen rokotustarpeen tutkimiseen, mutta käynti asiantuntevan tartuntatautilääkärin luona oli hyvä juttu ainakin edellisellä matkalla. Hän suositteli tutustumaan myös Fit for Travel -sivustoon, jossa pyritään pitämään ajantasaista tietoa eri maiden tartuntatautiriskeistä.
Perusmatkaajan on hyvä hankkia itselleen rokote A- ja B-hepatiittia vastaan, sillä molemmat on mahdollista saada jo täältä Suomesta. Niiden lisäksi on hyvä varmistaa, että kroppaan on tökätty piikit kurkkumätää, jäykkäkouristusta, tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan. Suurimmalta osalta suomalaisista nämä löytyvätkin.
Tutkin hieman noita rokotussivustoja ja Thaimaata ympäröiviin maihin on tällä hetkellä edellä mainittujen perusrokotusten lisäksi varsin yleiset suositukset. Joka maahan suositellaan harkitsemaan rokotuksia japanin aivotulehdusta ja lavantautia vastaan. Indonesiaan menevien on syytä tarkistaa myös koleran tilanne.
Näiden lisäksi on tietysti tämä ikuisuuskysymys malarialääkityksen tarpeellisuudesta. Malariaanhan ei ole olemassa rokotetta vaan ainoastaan estolääkitys joka sekään ei ole mikään sataprosenttinen suoja. Malarialääkkeet ovat siitä ilkeitä, että ne ovat joko kalliita tai sitten niistä voi tulla vahvoja sivuvaikutuksia. Tämä on varmasti syynä siihen, että kokeneemmat matkaajat eivät niitä suosittele ihan pieneen hätään. Lääkäri ei voi tietenkään vähätellä lääkityksen tarpeellisuutta, mutta hänkin totesi että ensisijainen suoja malariaa vastaan on asianmukainen vaatetus, sillä malaria leviää itikoiden välityksellä.
Meidän matka suuntautuu epäilemättä sivumpaan suurimmista turistialueista ja kaupungeista joten rokotteet eivät ole se osa-alue jossa aiomme säästää. Itse aion tälläkin kertaa käydä lääkäriltä kyselemässä ajantasaisimmat tiedot ennen matkaa. Hepatiiteista ei nyt tarvitse huolehtia sillä Twinrix-piikkien teho kestää ainakin seuraavat 10 vuotta.
Malarian suhteen on tehtävä vielä päätöksiä, sillä tulemme olemaan todennäköisesti kohtalaisen pitkiä aikoja riskialueilla. Viime reissulla mukana oli Malaronea, mutta hintansa takia se tuskin tulee tällä kertaa kysymykseen. Heti seuraava vaihtoehto lienee Lariam, joka on tunnettu sen kiukkuisista sivuvaikutuksista, jotka voivat kestää pitkään.
Kirjoitukset
2 kommenttia kirjoitukseen “Rokotteita matkaa varten”
Pia kirjoittaa:
05.01.2008 kello 17:43
Malarianestolääkityksestä:
Pari vuotta sitten teimme mieheni kanssa maailmanympärimatkan, jota varten molemmat kävimme tahoillamme YTHS:n lääkäreillä piikityksessä. Malariavaaraa oli kohdallamme lähinnä Kaakkois-Aasiassa. Mielenkiintoista on, että toiselle meistä määrättiin Lariamia 4 viikoksi ja toisella 8 viikoksi. Päätimme sitten jakaa lääkkeet ja molemmat söimme Lariamia 6 viikkoa.
Mies kärsi lähinnä katkonaisesta unesta ja todella elävän tuntuisista unista. Minä taas heräilin yöllä ihan rehellisiin halluihin. Nimittäin kertaalleen metsästettiin hotellihuoneesta olematonta liskoa ja kertaalleen herätin miehen kantsomaan seinää, joka mielestäni kuhisi torakoita…
Itse en ota enää ikinä Lariamia muuta kuin pakon edessä.
Mika Hiltunen kirjoittaa:
05.01.2008 kello 17:54
Tästä lariamista on saanut kuulla kauhutarinoita ennenkin. Kysymyksessä on markkinoiden edullisin malarialääke, joten pitkille matkoille se on ainut järkevä vaihtoehto jos budjetti on tiukka. Kahdeksan viikon paketti maksaa 39,12€. Meillä oli viime reissulla Malaronea, jonka sivuvaikutukset ovat huomattavasti vähäisemmät, mutta 12 päivän paketti maksaa 43,57€.
Meille on varattuna aika tartuntatautilääkärille, jonka kanssa olisi tarkoitus kartoittaa tulevan reissun rokotustarve. Samainen lääkäri kertoi viime vuonna lariamista aiheutuneita sivuvaikutuksia. Eräs henkilö ei ollut tunnistanut itseään peilistä ja toinen oli joutunut syömään masennuslääkkeitä vuoden ajan lariam-kuurin päätyttyä.
Toisaalta taas eräs tuttava söi niitä täysin ilman sivuvaikutuksia. Jotenkin koko lääkkeestä on jäänyt sellainen kuva, että jos sivuvaikutuksia tulee niin niitä tulee silloin kunnolla. Meitäkään ei tuollaisen myrkyn syöminen kiinnosta etenkin kun tietää, että kysymys on lääkkeestä joka ei tarjoa 100 %:sta suojaa.