Lissee rojua ja roipetta!

Kävimme pyörähtämässä viikonlopun aikana Helsingissä. Visiitin tarkoituksena oli haalia rinkkoihin vähän lisää roipetta – ikään kuin sitä ei vielä olisi tarpeeksi. Tyhjin käsin ei tarvinnut Joensuuhun palata.

Paniikkivyö

Tavallisen näköisen vyön sisäpuolelta löytyy vetoketjullinen tasku, johon on hyvä jemmata rahaa hätätilanteita varten. Kuva: Mika Hiltunen

Tätäkin blogia ahkerasti kommentoinut Wizzu antoi meille lainaksi rahavyön. Kyse ei kuitenkaan ole perinteisestä, paidan alle piilotettavasta rahavyöstä.

Wizzun antama vyö näyttää ihan normaalilta housujen lenkkeihin kiinnitettävältä nahkavyöltä. Erityisenä piirteenä on vyön sisäpintaan piilotettu pieni vetoketju, jonka alle voi survoa setelin tai kaksi. Vetoketju on vyötä pidettäessä selkäpuolella, joten rahat ovat todella hyvässä turvassa ellei sitten vaatteita viedä päältä. Salataskuun ei sovi suurta setelirullaa, mutta aiomme jemmata sinne hätävararahoja esimerkiksi dollareina, jolloin yksikin seteli on riittävä hätätilanteiden varalle. Iso käsi Wizzulle!

Varmuuskopiopassi

Western Digital Passport on vain hieman passia suurempi kovalevy, jolle varmuuskopioi melkoisen läjän valokuvia. Kuva: Mika Hiltunen

Joensuussa on surkea tietotekniikkavalikoima, sillä alan erikoisliikkeet loistavat poissaolollaan. Postimyyntishoppailukaan ei enää napostele jatkuvien epäonnistumisien ja tuotepalautuksien takia. Nyt rojua oli saatava suoraan käteen ilman odottelua ja Helsingissä se onnistui.

Mukaan tarttui Western Digitalin 120 gigatavun Passport-kovalevy. Vähän passia suurempi ja painavampi reppukovalevy on erinomainen vaihtoehto valokuvien varmuuskopiointiin. Aluksi ajattelimme ostaa kaksi ja lähettää toisen Suomeen matkan puolivälissä, mutta se olisi ollut liioittelua eikä rahaakaan olisi ollut.

Reissuvideokamera

Reissuun lähtevä kamera: Panasonic NV-GS80. Kuva: Mika Hiltunen

Katselimme myös videokameroita, mutta emme löytäneet mitään sellaista mikä olisi muuttanut ajatuksiamme sopivasta kamerasta. Sattumoisin kameroita löytyi täältä Joensuusta, joten jätimme Helsingin valikoiman omaan arvoonsa. Viime viikolla tehdyllä kierroksella varasimme Heliokselta Panasonic NV-GS80 -videokameran sekä yli 2000 mAh:n tehoakun. Kameran kävin noutamassa tänään, mutta akkuja ei löytynyt hyllystä joten sen saamme vähän myöhemmin.

Miksi juuri tämä kamera? Se oli niitä harvoja 300 euron hintaisia kameroita, joissa oli optinen kuvanvakaaja. Se olis myös riittävän pieni, tarjosi kohtalaiset säädöt, firewire- ja USB-liitännät, asiallisen kuvanlaadun sekä 32-kertaisen zoomin. Tallennusmediaksi valitsimme mini-dv -nauhat, joten vaihtoehtoja ei ihan hirvittävästi ole. Tai jos on niin minua ei enää totta puhuen kiinnosta, sillä olen niin totaalisen kyllästynyt kauhomaan siinä termisuossa, jossa kuluttajaa yritetään harhauttaa kaikin mahdollisin keinoin.

Sijoittamalla noin 200 euroa enemmän olisi saanut paremmalla optiikalla ja kolmella kennolla varustetun NV-GS320:n, mutta koska kamera tulee puhtaasti hupikäyttöön valokuvaamisen rinnalle, ei meillä ollut mitään kiinnostusta satsata siihen tämän enempää. Ainoat asiat mitä jäin omassa kamerassa kaipaamaan olivat DV-sisääntulo sekä infrapunayökuvaus.

4 kommenttia kirjoitukseen “Lissee rojua ja roipetta!”

antti kirjoittaa:

18.02.2008 kello 22:05

on kyllä kummallista, kun noihin halvempiin kameroihin ei saada dv-sisääntuloa laitettua. luulisi, ettei se kovin iso homma tehtaalle ole. jostain muistan lukeneeni, että kyse olisi jostain dv-sisääntulolla varustettujen kameroiden tullimaksu- tai vastaavista jutuista loppujen lopuksi. voi olla, että muistan ihan höpöjä.

Mika Hiltunen kirjoittaa:

19.02.2008 kello 00:23

Äläpä muuta sano. Itselläni ei ole mitään hajua, että mistä moinen johtuu, mutta itse en muista löytäneeni kuin yhden halpiskameran. Siinäkin DV-sisääntulon hintana olikin sitten se, että kaikki muut ominaisuudet olivat pelkkää sontaa.

Luulisi, ettei tuo ainakaan teknisesti olisi kovin vaikeaa tai kallista.

antti kirjoittaa:

20.02.2008 kello 11:54

Nyt löyty jotain tekstiä liittyen tohon DV-in -liitäntään: “Kaikissa kameroissa ei ole digitaalista sisäänmenoa. Ominaisuuden puuttuminen johtuu EU:n lainsäädännöstä, jonka mukaan DV-in-liitännällä varustettu kamera on nauhuri ja siitä peritään 14 prosenttiyksikköä suurempi tulli. Tästä johtuen etenkin halvan pään budjettikameroista ominaisuus on jätetty pois.”

Että sellasta..

Mika Hiltunen kirjoittaa:

20.02.2008 kello 12:41

Huh huh. Kaikenlaista soopaa sitä. Noh, eipä sille nyt voi mitään. Ei auta kuin itkeä ja valittaa. Eikä sekään kyllä mitään auta :D

Kommentoi kirjoitusta