Vedenalaisia kuvia
Edellisellä reissulla pääsimme tutustumaan vedenalaiseen maailmaan vaatimattomat kolmetoista kertaa ja seuraavalla kerralla olisi tarkoitus jatkaa tätä upeaa harrastusta. Muutamalla viimeisellä sukelluskerralla vuokrasimme digikameran vesitiiviine koteloineen ja räpsimme sukelluksen lomassa joitakin enemmän tai vähemmän onnistuneita kuvia ja videoita. Koska sukelluksista jäi mieletön kipinä kytemään, ajattelin ostaa seuraavaa reissua varten pienen pokkarin ja kotelon.
Lähden hakemaan jonkinlaista kompromissia laadun, hinnan ja koon välillä. Koska tällä hetkellä ei todellakaan ole varaa panostaa kalliisiin koteloihin, katselen koteloita ja kameroita, joihin ei ulkoista salamaa saa kiinnitettyä. Lisäksi haluan kameran olevan todella pieni ja kevyt, jotta sen kantaminen järkkärin rinnalla on mielekästä. Vastassa on laaja merkki- ja merkintäviidakko, joista yritin löytää noin 450 euron yhteishintaan sopivat tuotteet.
Minulla on erittäin hyviä kokemuksia Olympuksen kamerasta (c-5060 Wide Zoom), joten ajattelin paneutua valmistajan nykyiseen pokkaritarjontaan. Nopeasti sain huomata, että koteloita oli runsaasti vanhoille malleille kohtalaisen edulliseen hintaan. Uudempia kotelomalleja toki löytyi, mutta niihin sopivat pokkarit ylittävät reilusti parin sadan euron hintakaton. Nettikauppat eivät turhaan vanhoja malleja komeroissaan pyörittele, joten niiden löytäminen olisi varmasti helpompaa normaaleista kaupoista. Yksi varteen otettava vaihtoehto on Olympuksen roisketiivis µ 760-kamera ja PT-036-kotelo*. Jos uudemman mallisen pokkarin ja kotelon haluaa tilata netistä suhteellisen nopealla toimitusajalla, kannattanee rahaa varata noin 500-600 euroa.
Sonylla on useita malleja vesitiiviistä koteloista sekä tietysti lukematon määrä eri kameravaihtoehtoja. Sonylta löytyy esimerkiksi MPK-THD kotelo ja siihen sopiva Cyber-shot T20S-kamera. Toinen malli on MPK-WD-kotelo ja Cyber-shot W80S. Hyvänä puolena Sonyn kotelossa näyttäisi olevan erittäin tukeva rannelenkki, joka ei irtoa kovemmassakaan rytäkässä. Molemmista sarjoista on ilmestynyt uudemmatkin mallit, jotka eivät kuitenkaan mahdu asettamani hintatason sisään.
Canonilla on myös laaja valikoima koteloita ja kameroita. Pitkän vertailun jälkeen järkevämmäksi vaihtoehdoksi nousi Digital Ixus 75-kamera ja sille tarkoitettu kotelo. Malliin käy useampikin sukelluskotelo, mutta edullisin lienee WP-DC14-kotelo. Canonilta on ilmestymässä maaliskuun aikana uusi malli, Ixus 80, joten oletan vanhenevan mallin hintojen laskevan lähiaikoina.
Valitettavasti parin sadan euron hintaluokasta ei löydy RAW-kuvia tallentavia kameroita, joten on tyydyttävä JPG-kuviin. Muistikortteja on joka tapauksessa hankittava lisää, joten ei ole väliä jos nykyiset CF-korttini eivät pokkariin käykään. Tärkeänä pidän lyhyiden videopätkien kuvausmahdollisuutta, jotta voimme tallentaa sukellusfiiliksiä ja kenties nettiin heitettäviä edesottamuksia maan päältä.
Kaikki kotelot kestävät painetta aina 40 metriin asti. Kaikki oleellinen, kuten ohjelmien vaihto, zoomaus ja salaman käyttö onnistuvat kotelon painikkeiden avulla. Kannattaa aina tarkistaa tiivisteiden kunto ja vaihtaa ne tarvittaessa, sillä muuten säästely parin sentin varaosissa saattaa pilata satojen eurojen kameran kuvineen. Zoomia tehokkaampi keino on tietysti mennä niin lähelle kohdetta kuin suinkin on mahdollista ja turvallista. Vähänkin sameammassa tai planktonin täyteisessä vedessä kuvauskohteesta ei saa mitään irti, jos salaman räväyttää kaukana kohteesta. Pikkupokkareiden salama on todella tehoton vähänkin syvemmissä vesissä, joten taskulampun vuokraaminen on varmasti paikallaan jos haluaa koralleiden väriloiston näkyvän kuvissa.
Esittelytekstit ja valmistajan omat superhyperhehkutukset eivät kerro aina koko totuutta, joten olisi mukava kuulla muiden käyttökokemuksia eri merkeistä ja malleista sekä nähdä mahdollisesti joitain kuviakin.
* * * * *
*Löysin kauppoja kierrellessäni Olympukselta hintahaitariin sopivan kameran ja kotelon, joten lisään ne artikkeliin nyt jälkikäteen.
Kirjoitukset