Piikki lihassa
Hanna muisti eilen, että kehveli soikoon meillähän oli varattuna rokotusaika. Soitin itse terveyskeskukseen ja varmistelin kellonajan. Sen jälkeen alkoikin hirveä juokseminen sillä meillä ei ollut edes reseptejä koska en ollut muistanut hakea niitä.
Reseptit kävin noutamassa ennen yhtä kuvauskeikkaa, mutta rokotustodistukset ja dropit haimme noin puolta tuntia ennen rokotusaikaa. Meinasi tulla vähän kiire. Emme ottaneet apteekista kuin rokotteet ja niitäkin vain yhdet satsit, sillä enempää ei hyllytavarana ollut. Malaria-lääkkeet ja antibiootit haemme vasta lähempänä matkaa.
Lavantautimömmö kustansi 35 euroa. Siitä selviää yhdellä piikillä mutta suoja-aika on vain kolme vuotta. Japanin aivotulehdus sen sijaan vaatii kolme neulaa ja jokainen niistä maksaa 30 euroa. Suoja-aika on sama kuin lavantaudillakin. Polio- ja jäykkäkouristusrokotus ovat voimassa 10 vuotta, mutta jos reissaa paljon eksoottisissa maissa niin polio kannattaa uusia viiden vuoden välein.
Terveyskeskukseen selvisimme ajoissa mutta lääkäri oli tietysti myöhässä. Molempiin tökittiin rokotteet japanin aivotulehdusta ja lavantautia vastaan. Vanhoja rokotteitakin piti uusia. Minä sain polion ja Hanna jäykkäkouristuksen. Molemmat kuuluvat yleiseen rokotusohjelmaan joten niistä ei tarvinnut maksaa senttiäkään. Viikon päästä on uusi aika jolloin isketään japanin aivotulehduksen toinen piikki ja Hanna saa ekstrana polion. Siitä sitten kolmen viikon päästä tulee vielä viimeinen aivotulehdusneula.
Eiköhän näillä myrkyillä alkuun pääse.
Kirjoitukset