Mietintämyssyssä: MacBook Air

MacBook Air. Kuva: Apple

Vanhoja juttuja lukeneet muistavat varmasti, että olemme suunnitelleet kannettavan tietokoneen hankkimista reissuun. Apple MacBook on ollut jo pitkään houkuttelevin vaihtoehto pienen koon, hyvän akkukeston ja asiallisen käytettävyyden takia. En ole kuitenkaan hätäillyt kannettavan kanssa, sillä nykyinen HP:n läppäri sopii mainiosti Suomen olosuhteisiin. Aavistelin myös, että Apple ehtisi julkaista jotain uutta ennen matkaa. Aavistukseni osui oikeaan, sillä Apple esitteli Macworld 2008 -tapahtumassa uuden kannettavansa – MacBook Airin.

MacBook Airia voi hyvällä syyllä kutsua kannettavaksi, sillä se painaa noin 1,3 kilogrammaa. Paksuutta on noin 2 cm. 13 tuuman näyttö ei ole järin iso, mutta ei sen matkakannettavassa tarvitsekaan olla. Mitoiltaan masiina olisi kuin luotu matkustamiseen.

Pieneen tilaan on vaikea survoa kaikkea, joten jostain on jouduttu tinkimään. Tietokoneesta ei löydy lainkaan optista asemaa, joten CD- ja DVD-levyjä sillä ei voi käyttää. Se on kuitenkin saatavana lisälaitteena ja vaihtoehtona on myös Remote Disc -ohjelma, jolla toisen Macin tai PC:n aseman voi valjastaa kannettavan käyttöön. Liitäntänä on ainoastaan linjalähtö äänelle, yksi USB 2.0 -portti sekä Micro-DVI -liitin ulkoiselle näytölle. Huomioimisen arvoinen seikka on ethernet- eli lankaverkon täydellinen puuttuminen. Sekin on kuitenkin mahdollista saada adapterilla.

MacBook Air. Kuva: Apple

Koneen sisuskaluissa ei ole valittamista. 1.6GHz Intel Core 2 Duo -prosessori yhdistettynä 2GB muistiin on varsin riittävä normaalityöskentelyyn. Kovalevytilaa on 80GB, mutta vaihtoehtona on myös 60GB:n SSD-levy hirvittävään hintaan. 13″ näyttö on kiiltäväpintainen ja LED-valoilla valaistu. Asiasta kiinnostuneiden nörttien kannattaa suunnata Applen MacBook Air -sivulle, josta löytyy muut laitteen nippelit.

Perusvinkeillä MacBook Air maksaa veroineen ja toimituskuluineen 1699€. Opiskelijoille hinta on 1596,98€. Mistään hirvittävän edullisesta koneesta ei ole kysymys. SSD-levyllä varustetun tehokkaamman myllyn hinnat ovat 2878€ ja 2705,96€. Lisälaitteiden hinnat löytää Apple Storesta.

Nykyiseen, lähes kolmen kilon painoiseen HP:n läppäriin verrattuna MacBook Air olisi unelmahankinta. Optisen aseman puute mietitytti aluksi, koska olimme ajatelleet varmuuskopioida valokuvat DVD-levyille. Ystävän vinkki osoittautui kuitenkin varsin käyttökelpoiseksi: hieman passia suuremmat kovalevyt.

Ne painavat paljon vähemmän kuin ulkoinen DVD-asema sekä DVD-levyt yhteensä ja ovat siten kuljetettavissa esimerkiksi käsimatkatavaroissa. Yhdelle levylle mahtuu todennäköisesti meidän koko reissun kuvat. Mikäli hankimme levyjä kaksi, voi toisen lähettää varmuuden vuoksi Suomeen matkan puolessa välissä. Esimerkki tällaisesta pienenpienestä kovalevystä on vaikkapa Western Digitalin Passport Portable, joita löytyy monessa eri koossa ja värissä.

Saapa nähdä, että mitä tässä tulee vielä shoppailtua.

2 kommenttia kirjoitukseen “Mietintämyssyssä: MacBook Air”

Wizzu kirjoittaa:

16.01.2008 kello 18:49

Tuo on monella tapaa samanlainen kuin mun Vaio, joka oli “siedettävä” matkalla eli ei juuri tuottanut liiemmin harmia ja teki tehtävänsä. Tuo macbook on ohuempi, mutta paino on suunnilleen sama – tuskin se koko kuitenkaan niin paljon merkitsee. Paljonkohan tuossa on akun kesto? Vaiosta tosin löytyy se optinen asema kiinteänä, ja muutenkin normaalit läppäri-liittimet. No, oli se kyllä reilusti kalliimpikin. Ja jos tykkää mäkeistä niin tuo tietty on semmoinen.

Mika Hiltunen kirjoittaa:

16.01.2008 kello 19:17

Joo rahalla saa ja mopolla pääsee, heh. Apple lupailee tuolle Airille akkukestoksi viittä tuntia langatonta käyttöä. Epäilyttää että tuohon päästään, mutta jos edes neljä tuntia niin sekin olisi hyvä :)

Kommentoi kirjoitusta