Kalastusta Chiang Maissa
Isäni olisi kiinnostunut kokeilemaan Thaimaassa eväkkäiden narraamista ja selvittelinkin hieman, että mitkä ovat vuoristoisen Pohjois-Thaimaan kalastusmahdollisuudet. Aluksi epäilin, että mahdollisuudet ovat olemattomat, sillä en satelliittikuvia tutkimalla nähnyt alueella juurikaan järviä tai lampia – pelkkää vuoristoa koko seutu. Toinen syy epäilyyni oli se, että edelliseltä reissulta muistelen kalastusretkiä tarjoavien yritysten keskittyvän rannikkokaupunkeihin ja saariin.
Pikainen haku googlella tuotti heti tulosta. Dream Lake Co Ltd järjestää kalaretkiä kahdelle eri järvelle. Paketit alkavat puolen päivän kalareissuista ja pisimmät kestävät kolme päivää. Sivuja ei ilmeisesti ole päivitetty aikoihin, mutta vuoden 2006 hintojen mukaan puolen päivän kalareissu maksaisi 1600 bahtia (37 euroa) ja koko päivän 1900 bahtia (44 euroa). Paketteihin kuuluvat kuljetukset, opastus, välineet ja koko päivän retkeen myös ruoka.
Minulle ei vielä selvinnyt, että kuinka kaukana sivuston mainostamat Dream Lake ja Paradise Lake järvet ovat Chiang Main keskustasta ja mitkä niiden paikalliset nimet ovat, mutta ehkä sekin vielä ajastaan selviää.
Kirjoitukset