Karkea budjettilaskelma

Thaimaan bahteja. Markkinoille kannattaa varata pientä rahaa mukaan, jotteivat torikauppiaat joudu ihmeeseen suurien seteleiden kanssa. Kuva: Hanna TyrväinenKoska lähtöön on jäljellä enää reilut neljä kuukautta, ajattelimme laskeskella ensimmäisen version matkabudjetista. Summat on pyöristetty ylöspäin, jotta yllätyksiltä vältyttäisiin reissun aikana. Thaimaan hintatasosta oli jo kokemusta, mutta muiden maiden hinta-arviot jouduttiin heittämään lähinnä muiden kertomusten pohjalta.

Hätävara on sukkaan jemmattua rahaa, joka käytetään vain tosipaikan tullen matkalla. Kaukoliikenne kattaa nimensä mukaisesti juna-, bussi-, lautta,- ja lentokonematkat. Majoitus riipaisee toiseksi suurimman osan matkabudjetista. Ajatuksenamme on yöpyä edullisissa, kahden hengen huoneissa joko omalla tai jaetulla kylppärillä. Dormit jätämme tälläkin matkalla suosiolla väliin, sillä mukana on jonkin verran arvokasta tavaraa ja hulinan keskellä kaipaamme kuitenkin omaa rauhaa.

Tällä hetkellä suunnitelmissamme on ottaa videokamera mukaan. Nauhoja kuluu reilun kolmen kuukauden aikana kiitettävästi, joten ne on laskettu budjettiin erikseen. Mopoilla ei viitsi ihan joka paikassa huristella, mutta eiköhän niitäkin tule testattua rauhallisilla teillä. Nähtävyyksiin ja aktiviteetteihin kuuluu muun muassa sisäänpääsymaksut kansallis- ja eläinpuistoihin sekä temppeleihin. Ostokset kattavat lähinnä erilaiset pikkusälät kuten hyönteismyrkyt, laastarit ja aurinkorasvat.

Paikallisliikenteeseen kuuluvat taksit, tuk tukit ja muut liikkuvat vempaimet. Rahan nostaminen seinästä ei ole ilmaista puuhaa, joten siitä aiheutuviin kustannuksiin on varauduttava etukäteen. Viime reissussa palvelumaksujen loppusumma oli päätä huimaava ja tietysti nyt jälkiviisaina voimme todeta kertanostojen olleen aivan liian pieniä.

Herkullista kasvisruokaa Thaimaassa. Katukojuista saa huokeaan hintaan ruokaa, mutta eivät paikallisten ravintolahinnatkaan päätä huimaa. Tuhdin ja maukkaan aterian saa reilulla eurolla pöytään. Kuva: Hanna TyrväinenSuurin osa budjetista menee kirjaimellisesti kurkusta alas lähinnä ruoan muodossa. Reissussa emme ajatelleen ruoassa kitsastella, sillä sitä saa tehdä aivan tarpeeksi täällä kotisuomessa. Budjettiin on laskettu päivän vedet, ruoat sekä tietysti muutamat rentouttavat iltakaljat.

Sukelluksiin uppoaa myös aimoannos pätäkkää, mutta säästäminen kannattaa varmasti. Viime talvena suoritimme OWD- ja AOWD -kurssit, joten tällä kertaa joudumme maksamaan pelkistä sukelluksista.

Likaiset ja haisevat vaatteet eivät paljon katu-uskottavuutta nostata (paitsi tietysti muiden “truematkaajien” silmissä..), joten pesupalveluihin ja muutamiin uusiin vaatekappaleisiin on budjetoitu jonkin verran. Viisumeita tarvitaan Laosissa (20€), Vietnamissa (40€) ja Kambozassa (14€). Luultavasti osan viisumeista ostamme etukäteen ja osan vasta rajalta.

Yhden henkilön budjetti

Kohde Päivät €/päivä Yhteensä
Hätävara 1 150€ 150€
Kaukoliikenne 20 18€ 360€
Majoitus 100 5€ 500€
MiniDV-nauhat 20 3€ 60€
Mopojen vuokraus 20 3€ 60€
Nähtävyydet ja aktiviteetit 15 4€ 60€
Ostokset 20 2€ 40€
Paikallisliikenne 70 3€ 210€
Pankin palvelumaksut 20 4.5€ 90€
Ruoka ja juoma 114 5€ 570€
Sukellukset 10 20€ 200€
Vaatteet ja pesulat 15 3€ 45€
Viisumit 3 24.67 74€
Yhteensä: 2419€

2 kommenttia kirjoitukseen “Karkea budjettilaskelma”

lauri kirjoittaa:

07.01.2008 kello 00:13

Sellainen nippelitieto, että Thaimaan osalta tuo kentällä maksettava lentokenttävero on historiaa, eli kuuluu nykyisin jo lippujen hintoihin, nousi tosin 500 bahtista 700:an. Viisumia ette tarvitse Malesiaan, sen sijaan Indonesia sellaista vaatii.

Hätävaraksi suosittelisin melkein matkashekkejä, käteiseen verrattuna etuna on, että jos ne varastetaan tai häviävät, niin tilalle saa uudet. Vaihtaminen onnistuu Aasiassa maassa kuin maassa ( Burmaa lukuun ottamatta ).

Hanna Tyrväinen kirjoittaa:

07.01.2008 kello 01:12

Kiitos päivitetyistä tiedoista! Meiltä oli mennyt kokonaan tuo uudistus ohi. Täytyy vielä varmistella, että Kilroylta ostamiimme lippuihin sisältyvät nuo verot.

Malesian tietoihin oli myös lipsahtanut virhe, sillä viisumiahan ei tarvita alle kolmen kuukauden reissuilla.

Pohdiskelemme vielä raha-asioiden hoitamista, koska tarjolla on niin monta eri vaihtoehtoa. Se on ainakin varmaa, ettemme kovin isoja summia aio kanniskella mukanamme :)

——

Päivitämme tietoja suunnitelmien edetessä Matkabudjetti-alasivulla.

Kommentoi kirjoitusta