Rinkan laihdutuskuuri

Parin viikon pakettimatkoissa on se hyvä puoli, että mukaan voi ottaa hirvittävän määrän tavaraa. Kaikkeen voi varautua jo Suomessa eikä matkatavaroiden painosta tarvitse juuri välittää. Niitä kun ei tarvitse kuskata muulloin kuin meno- ja paluulennoilla.

Omaisuus hartioilla

Viime kevään matkatavarat, joista osa olisi nyt jätettävä pois tai korvattava kevyemmällä vaihtoehdolla. Kuva: Mika Hiltunen

Reppu selässä reissaaminen sitä vastoin ei ole aivan näin yksinkertaista, sillä koko omaisuutta on kannettava mukanaan. Luonnollisesti rinkan voi aina jättää majapaikkaan kun tekee pienempiä kierroksia, mutta pidemmillä siirtymillä kaikki ylimääräinen roju on hartioiden päällä. Viime reissulla tuli huomattua, että isoakin tavaramäärää saa kyllä kuljetettua, mutta se ei todellakaan tee matkaamisesta yhtään miellyttävämpää.

Paino ei ole suinkaan ainut tekijä. Suurikin tavaramäärä liikahtaa kohtalaisen kätevästi jos sen saa pakattua yhtään rinkkaan, mutta lukuisat reput, laukut ja pussit aiheuttavat melkoista tuskaa ja niitä kuskaamalla repii todennäköisesti pelihousunsa. Itsehän raahasin koko viime reissun mukanani alkuvaiheilla ostettua pukua järjettömän epäkätevässä pukupussissa. En tee samaa virhettä enää uudelleen.

Meidän jaksamisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että rojun määrä pysyy aisoissa. Tavoitteena on päästä tilanteeseen, jossa kantamusten määrä ja paino olisi viime reissua pienempi. Kovin helposti siihen tavoitteeseen ei kuitenkaan päästä. Järkevintä on varmaankin aloittaa yhdestä kysymyksestä: mitä teimme viime reissulla väärin?

Viime reissun virheet

Opaskirjat ovat reissussa mukavia, mutta ne painavat hirvittävästi. Laukut ja pussit ovat myös melkoinen riesa ja matkaan onkin mukavinta lähteä niin, että kaikki roju lepää hartioilla. Kuva: Mika Hiltunen

Vaatteet. Meillä niitä oli aivan liian paljon. Suomesta lähtiessä aiomme ottaa vain välttämättömimmät tamineet ja loput hommaamme paikan päältä. Pienelläkin vaatemäärällä pärjää kun ymmärtää käyttää paikallisia pesulapalveluita, joita ainakin Thaimaassa on pilvin pimein. Sellaisen puuttuessa homman voi hoitaa kuntoon majapaikan lavuaarissa kuskaamalla pienenpientä pyykinpesuainepussia mukanaan.

Heti seuraavana tulevat matkaan liittyvät kirjat. Niin kiva kun niistä onkin tietoa etsiä niin totuus on, että ne painavat julmetusti. Tällä kertaa pyrimme jättämään vähäpätöiset opukset komeroon ja pakkaamme rinkkaan ainoastaan paperikopiot tärkeimmistä sivuista. Vaihtoehtona on tietysti myös läppärille tallennettavat digitaaliset kopiot.

Kaakkois-Aasian terveydenhuolto ei suurimmalta osin ole länsimaisella tasolla, mutta sieltä löytyy siltä apu kaikkiin yleisimpiin ongelmiin. Hirvittävän lääkevaraston kuljettaminen ei ole tarpeellista. Kaiken lisäksi monet lääkkeistä maksavat siellä vain murto-osan Suomen hinnoista. Terve järki on tietenkin pidettävä mukana. Jos tiedät suuntaavasi korpeen jossa lääkäriä ei ole lähellä niin pidä huoli, että otat mukaan sellaisia droppeja, joiden avulla selviät hoitoon. Keskellä viidakkoa sairastuminen on aina huono juttu, mutta valmistautumalla ongelmatilanteiden ratkaisemiseen saa vähän enemmän aikaa.

Kevyempää tilalle…

Kotiin jätettävien rojujen listalla jalusta on yksi ennakkosuosikeista. Kuva: Mika Hiltunen

Suunnitelmassa on kuitenkin asioita, joiden määrään ei voi juurikaan vaikuttaa. Kamerakalusto painaa, mutta valokuvaamaanhan sinne ollaan menossa, joten eipä niitä kotiinkaan voi jättää. Mietimme kuitenkin, että mitä kaikkea siitä kalustosta todella tarvitsemme. Esimerkiksi jalustat olivat edellisellä reissulla mitättömässä käytössä.

Ilman kannettavaa tietokonetta moni asia jäisi tekemättä, joten se lähtee mukaan. Edellisen reissun järkälemäinen HP:n kannettava on kuitenkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä vaihtumassa huomattavasti kevyempään Apple MacBookiin, joten senkin osuudesta putoaa siivu.

..ja raskaampaa vastapainoksi

Jotta tämä ei menisi pelkäksi alamäen ynnäilyksi niin on pakko kertoa, että meillä on myös asioita joiden paino lisääntyy. Esimerkiksi kameroihin tulee akkukahvat, joten niiden paino lisääntyy. Puhumattakaan teltasta, joka on tarkoitus ottaa uutena elementtinä mukaan. Myös GPS-navigaattori on järeämpää mallia. Viime reissulla ostetut sukellusmaskit ja snorkkelit vievät myös oman tilansa. Tämä on siis melkoista tasapainottelua ja kaikesta pitää pyrkiä vähän nipistämään.

2 kommenttia kirjoitukseen “Rinkan laihdutuskuuri”

Wizzu kirjoittaa:

23.12.2007 kello 12:20

Vaatteita on tosiaan helpolla liikaa. Etenkin lämpimissä maissa niitä ei tosiaan tarvitse paljoakaan. Joissain paikoissa voi silti kylmä yllättää, jos ei muuten niin lentokoneissa ja vastaavissa, joten jonkin sortin suunnitelma niihinkin tilanteisiin pitää olla. Mutta joo, paikallisesti saa yleensä aika helpolla haalittua jos jotain puuttuu, eli ehkä ennemmin lähtee mukana liian vähän vaatetusta kuin liikaa. Ja jos mukana olevat vaatteet valitsee vielä on oman vaatekaapin resuisemmasta päästä, niin ne voi sitten tarvittaessa dumpata matkan varrella pois. Mun matkafarkkuni jätin Sydneyhin kun viileämmät seudut oli jääneet taakse…

Mulla oli jotain käsipesupyykkijauhetta mukana (Stockmannilta löytyi) mutta pakko tunnustaa etten ikinä tullut sitä käyttäneeksi. Pari kolme kertaa pesin kyllä itse lavuaarissa mutta en jaksanut alkaa säätämään pesuaineen kanssa.

Minä tein omalla reissullani noiden kirjojen kanssa niin, että postittelin niitä aina kotiin maasta toiseen saapuessa. Uuden Seelannin kirjankin ostin vasta paikan päältä, tosin kirjakaupan löytäminen oli vähän hankalaa kun ei ollut sitä kirjaa mistä katsoa osoitetta. :) Ja Thaimaan oppaan ostin Singaporesta ennen maan vaihtoa. Mutta jos kirjat on jo Suomessa hankittu ja ennakkoon luettu, niin tätä metodia ei voi käyttää, ellei budjetti anna myöten…

Tuo teltta kyllä epäilyttää. Eikö semmoista voi ostaa paikan päältä sitten siinä vaiheessa kun sen tarvitsee? Kun muistaakseni sehän oli loppupuolella matkasuunnitelmaa…

Mika Hiltunen kirjoittaa:

25.12.2007 kello 00:48

Olemme yrittäneet selvitellä tuota telttaa. Telttoja myyvien kauppojen varmistaminen on kuitenkin osoittautunut melkoiseksi ongelmaksi. Luultavasti niitä jossain myydään, mutta suurempi ongelma on se, että erittäin kevyet ja pienikokoiset teltat maksavat hirvittävästi eikä meillä ole niihin varaa.

Nyt lainaksi saatava teltta painaa vain hieman yli kilon ja on paketoituna todella pieni. Se on kuitenkin edelleen sellainen osa pakkauslistaa, että jos ongelmia tulee niin jätämme sen pois. Karkean arvion perusteella emme kuitenkaan usko että siitä aiheutuu liiallista tuskaa.

Ja kun sen ottaa mukaan, niin telttayöpymisiä pystyy tekemään muuallakin kuin Indonesian kuhveikoissa :)

Kommentoi kirjoitusta