Matkasuunnitelma remontoituna
Matkasuunnitelmaa on tullut hämmennettyä ihan urakalla. Nyt se on taas hieman tarkempi ja tällä kertaa pelkän reitin lisäksi olemme hahmotelleet myös aikataulua. Vaikka suunnitelma onkin tarkentunut, on tämä edelleen pelkkä selkäranka. Emme siis noudata sitä orjallisesti ja pystymme tekemään varsin suuriakin muutoksia matkan aikana. Rajallisen ajan takia on kuitenkin hyvä olla jonkinlainen pohja, ettei paluulento pukkaa päälle liian aikaisin.
Matka venyy
Merkittävin muutos lienee paluuajankohdan muuttuminen. Emme ole vielä muuttaneet lentolippuja, koska saman hintaluokan lippuja ei ole vielä vapautettu myyntiin. Olisimme voineet päivittää lippumme kalliimpaan hintaluokkaan, mutta tyydymme odottelemaan tovin halvempien lippujen vapautumista.
Alunperin paluulento oli 15. heinäkuuta, mutta nykyisessä suunnitelmassa se on 3. elokuuta 2008. Päädyimme tähän ratkaisuun, koska aikataulun olisi joutunut rakentamaan muuten liian tiukoille. Toinen syy on se, että luultavasti meillä kuluisi enemmän rahaa Suomessa, joten matkan pidentäminen ei taloudellisesti tuota suurempaa päänvaivaa. Kolmen kuukauden sijaan reissaammekin nyt reilut kolme ja puoli kuukautta.
Thaimaa
Thaimaassa vietämme edelleen noin kolme viikkoa, mutta jätimme pois Koh Taon ja käymme ainoastaan pohjoisessa. Laosiin menemme Khon Kaenin kautta, mutta sekin on pelkkä välipysähdys. Thaimaa jää siis tällä reissulla vähemmälle, koska olimme siellä kuitenkin keväällä 1,5 kuukautta. Thaimaa – Laos siirtymä on ensimmäinen esimerkki siitä, että pyrimme liikkumaan kerralla pidempiä matkoja ja välttelemään mitättömän pieniä hyppyjä. Matka kestää reilusti yli 12 tuntia.
Laosin-Vietnam-Kambodza -kierroksen jälkeen palaamme taas Thaimaahan, mutta teemme vain pienen välipysähdyksen, jotta pääsemme kiskoja pitkin Malesiaan. Tämäkin välimatka on sen verran tuhti, että junallakin menee sen kulkemiseen yli 24 tuntia.
Paluulento Suomeen lähtee Bangkokista, joten vietämme Thaimaassa myös matkan viimeiset päivät. Jos saamme paluulennot suunnitelluille päiville, on meillä aikaa törsätä viimeiset roposet Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla.
Laos
Laosin puolella uutena paikkana on Si Phan Don, joka tunnetaan myös 4000 saarena. 100km Paksesta etelään sijaitseva alue on joen päälle rakentunut saaristo, jota Lonely Planetin opas kuvailee luonnon ihmeenä. Sinne pääseminen vaatii vähän työtä, mutta uskomme paikan olevan sen arvoinen ja tarjoavan hirvittävän määrän kuvattavaa.
Muilta osin emme muuttaneet Laosin suunnitelmaa, eli pysähdylle Paksen lisäksi Savannakhetissa. Pakse-Savannakhet -välillä kulkee hyvä tie, mutta vaihtoehtona on myös lukuisia pienempiä teitä ja matkan varrelle sattuu myös jokunen pienempi kylä. Jos aikaa ja kiinnostusta riittää, niin ainahan voimme käväistä myös sellaisessa.
Vietnam
Aikaisemmassa suunnitelmassa kynsimme rantaviivaa, mutta totesimme etteivät paikat varmasti suuremmin muutu. Niinpä lähdemmekin Huen kaupungista ja pysähdymme Nha Trangissa, jonka sanotaan olevan yksi Vietnamin parhaista sukelluspaikoista. Siitä jatkamme bussilla sisämaahan ja hortoilemme Buon Ma Thuotiin, josta pääsemme kätevästi Yok Donin kansallispuistoon.
Matkaa voisi jatkaa edelleen bussilla sisämaata pitkin, mutta aikatauluja katsottuamme näyttäisi siltä, että palaamme takaisin Nha Trangiin, josta jatkamme junalla Ho Chi Minh Cityyn. Vaihtoehtoja on kuitenkin olemassa myös Vietnamissa.
Kambodza
Laos ja Kambodza vaihtoivat paikkoja, sillä nyt Kambodza on eräänlainen läpikulkumaa. Ensiksi suuntaamme Phnom Penhiin ja siitä edelleen Siem Reapiin. Maan pääkaupungissa vietämme vain pari päivää ja loput ajasta meneekin Siem Reapissa Angkorin temppeleitä katsellen. Kambodzassa olemme vain noin viikon eli sille varattu aika putosi puoleen.
Malesia
Malesia on ollut suunnitelmien epämääräisyys. Nyt siihenkin on saatu jotain selkoa. Thaimaasta suuntaamme aivan rajan tuntumassa sijaitsevaan Kota Baharuun. Kiskoja pitkin yritämme selviytyä maan keskiosassa sijaitsevaan Taman Negaran kansallispuistoon. Viidakossa samoilemme useamman päivän ja jatkamme matkaamme pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin.
Pyrimme välttämään lentokoneita, mutta päätimme tässä vaiheessa suoda itsellemme yhden lennon. Muuten joutuisimme nimittäin tekemään mielettömän pitkän lenkin, matkustamaan junalla, laivalla sekä autolla ja tuhlaamaan tähän tarpeettoman paljon aikaa. Lento Kuala Lumpurista Medaniin kestää vain hetken ja se tulee halvemmaksi kuin eri kulkupelien yhdistäminen.
Indonesia
Indonesia on meinannut sekoittaa meidän pään, sillä siellä olisi niin hirveästi kaikkea. Ongelmia ovat aiheuttaneet suuret välimatkat ja epämääräiset tiedonjyvät eri liikkumismahdollisuuksista. Olemme pyöritelleet melko hulvattomia suunnitelmia, mutta loppujen lopuksi totesimme, että Indonesia itsessään vaatisi kolmen kuukauden reissun, että siitä saisi niin paljon irti kuin haluaisimme. Meillä oli kova halu käydä Komodon liskosaarella, mutta aika, kulut ja vaikeudet kasvoivat aivan liian suureksi. Se siis jäi pois ja tyydymmekin nyt seikkailemaan enemmän Sumatran ja Javan saarilla.
Sumatran kohdalla törmäsimme kuitenkin pieneen yllätykseen. Työkaverini – valokuvaaja hänkin – on käynyt Sumatralla useampaan otteeseen. Hänen avustuksellaan löysimme viidakon keskellä sijaitsevan pienen ja tuntemattoman kylän, jonne ei pääse kuin jokea pitkin. Kylässä ei ole majapaikkoja tai mitään muitakaan palveluita. Meidän on siis kuskattava mukanamme telttaa. Samalla yritämme viedä työkaverin ottamia kuvia kyläläisille. Tämä koko kierros on kuitenkin täysin riippuvainen matkatavaran määrästä. Jos kantamista näyttää tulevan liikaa, on teltat ja muut jätettävä pois ja samalla tämä pyörähdys putoaa pois.
Indonesiaan saavumme siis Medanin kautta, josta jatkamme Kuala Simpangiin. Sieltä hyppäämme kanoottiin ja hurautamme viidakkokylään. Jatkamme matkaamme todennäköisesti pohjoiseen Acehin suuntaan, jossa olisi tyrkyllä loistavia sukelluskohteita. Ylettömän tarkkaa suunnitelmaa emme vielä saaneet tehtyä, mutta näillä näkymin valumme Sumatran länsirannikkoa alas päin. Rautateitä saarella ei juuri ole, joten vaihtoehdoksi jää mutkaisia vuoristoteitä pitkin hurjastelu. Sumatralla vietämme arviolta noin 2,5 viikkoa.
Sen jälkeen hyppäämme Javan saarelle ja karautamme maan pääkaupunkiin Jakartaan. Java loistaa rautatieverkostolla, joten toisen 2,5 viikkoa ajelemme luultavasti ristiin rastiin kiskoja pitkin. Balin turistisaari ei nostanut meissä suurempaa kiinnostusta, mutta sielläkin on toki kiintoisia sukelluspaikkoja, jotka ovat kaiken lisäksi sivummassa pahimmista turistikeskittymistä. Javalta pääsee Balille todella helposti, joten senkin mahdollisuus on edelleen olemassa.
Matkasuunnitelmasivu
Kokoan lähiaikoina matkasuunnitelmassa erillisen sivun, jossa selviää tarkemmin reitti, kohteet sekä aikataulu. Sen jälkeen voimme päivittää suunnitelmaa sinne sitä mukaan kun uusia ideoita tulee. Sitä ennen joudutte tyytymään tähän Google Earthilla katsottavaan KML-tiedostoon. Sama tiedosto on kyllä nähtävissä myös Google Mapsilla.
Tästä jorinasta saattoi jäädä sellainen kuva, että juoksemme paikasta toiseen kieli vyön alla, mutta itse asiassa kaupungit ja kylät on jaettu selkeästi kahteen osaan. Läpikulkupaikoissa vietämme muutaman tunnin tai korkeintaan pari yötä ihan vain siksi, että pystyisimme jatkamaan matkaa. Kaikissa oikeissa kohteissa vietämme aina useamman päivän, jotta paikkoihin ennättää oikeasti tutustua.
Kirjoitukset
2 kommenttia kirjoitukseen “Matkasuunnitelma remontoituna”
Wizzu kirjoittaa:
11.12.2007 kello 01:41
Olenkohan puhunut tästä aiemminkin? Mutta siis, silloin kun olin reissussa Thaimaassa niin oli jotain juttua että tuolla Thaimaa/Malesia-rajalla oli aika rauhatonta, jotain varoituksiakin annettiin tiettyihin paikkoihin sillä suunnalla. En tiedä mikä tilanne on tällä hetkellä mutta asia kannattanee tarkistaa? Jos ei siis ole jo otettu huomioon. Ilmeisesti rajanylitys onnistuu hyvin ja yleensä ilman ongelmia, mutta jos seudun lähistölle jää viettämään aikaa niin kannattaa ottaa huomioon.
Mika Hiltunen kirjoittaa:
11.12.2007 kello 09:13
Oli siitä muistaakseni joskus puhetta ja tuo pitääkin paikkaansa.
Ellei asia ole hiljattain muuttunut niin siellähän on pienimuotoinen sota hallituksen joukkojen ja muslimikapinallisten välillä. Jälkimmäiset kun vaativat itsenäisyyttä maan kolmelle eteläiselle maakunnalle. Viimeisintä uhrilukua en jaksanut etsiä, mutta vuodesta 2004 lähtien pommi-iskuissa on kuollut noin 2000 ihmistä.
Meidän tarkoituksena on tempaista suoraan Bangkokista aivan Malesian rajalla sijaitsevaan Sungai Kolokiin. Olen kyllä lukenut ihan positiivisiakin matkakokemuksia Thaimaan eteläosista, mutta emme aio silti ottaa turhaa riskiä jäämällä sinne vaan tempaisemme Malesian puolelle niin nopeasti kuin mahdollista :)