Matkapäiväkirjasta osa opinnäytetyötä
En ole raportoinut matkapäiväkirjasta aikoihin ja siihen oli selkeä syy. Olen nimittäin hyvän tovin suunnitellut tekeväni paikkatiedon käytöstä opinnäytetyöni ja matkapäiväkirja olisi mitä mainioin vaihtoehto käytännön osuudeksi.
Viime viikolla oli opinnäytetyöseminaari jossa esitteli aiheen ja suunnitelmani. Vastaavalta olettajalta sain hyväksynnän jo aikaisemmin, mutta en uskaltanut asiasta suuremmin kirjoitella ennen kuin siunaus irtoaisi myös koulutusohjelman johtajalta. Nyt se on saatu joten voin alkaa keskittyä opinnäytetyön tekemiseen.
Lähtöpäivän lisäksi minua hiillostavat nyt myös opettajat, jotka odottavat näkevänsä valmiin julkaisualustan ennen reissua. En ole toviin kirjoittanut riviäkään päiväkirjan koodia, mutta suunnittelutyötä olen kyllä tehnyt. Hannan kanssa olemme hahmotelleet myös ulkoasua ja muita mukavia lisäkilkkeitä. Opinnäytetyön tutkimusosuus käsittelee paikkatietoa online-julkaisemisessa.
Pelkän matkapäiväkirjan ja valokuva-albumin lisäksi järjestelmään on tulossa erillinen majoitusmuistio sekä kiinnostavien paikkojen tietokanta. Näihin on tarkoituksena liittää myös paikkatieto, jolloin kaikkea on mahdollista tutkia ja selata kartan sekä satelliittikuvien avulla. Minulla on loppuvaiheilla eräs toinen ohjelmointiprojekti, mutta heti sen valmistuttua alan keskittyä täysipainoisesti matkapäiväkirjan tekemiseen ja siinä vaiheessa alan raportoimaan kunnolla projektin etenemisestä.
Kirjoitukset