Liian vähän aikaa, liian paljon kohteita
Saimme tarkennettua matkasuunnitelmaa hieman, mutta mitään kovin merkittävää emme ehtineet tehdä. Tarkastelimme kuitenkin nykyistä suunnitelmaa ja suunnittelimme kuinka käyttäisimme kolme kuukautta. Huomasimme erään huolestuttavan asian: aikaa on liian vähän.
Emme halua tehdä sitä virhettä, että juoksemme kieli vyön alla paikasta toiseen. Siinä menee hermot, aika kuluu pelkkään matkustamiseen ja mitään ei loppujen lopuksi jää kuitenkaan mieleen. Pari viikkoa tai kuukausi on vielä sellainen aika, että siinä jaksaa juoksennella, mutta jos samaa lystiä jatkuu kolme kuukautta niin jossain välissä alkaa tympiä. Haluamme oleskella kohteissa rauhassa ja kun sitten siirrymme seuraavaan kohteeseen niin matkustamme pidemmän matkan yhdellä kertaa.
Tässä on siis edessä valinnan tekeminen. Joko muutamme matkasuunnitelmaamme merkittävästi ja pudotamme käytännössä yhden maan pois tai sitten siirrämme paluulentoa myöhäisemmäksi. Matkan pidentäminen tuntuu ainakin tällä hetkellä houkuttelevammalta vaihtoehdolta, mutta mitään päätöksiä emme vielä ole tehneet. Se vaatii kuitenkin lisäjärjestelyjä Suomen puolella joten ihan suinpäin emme voi lentoja siirtää. Kunhan saamme tarkennettua suunnitelmaa, laskettua aikataulua ja selvitettyä käytännön järjestelyjä niin julkaisemme sitten päivitetyn tietopaketin asiasta.
Kirjoitukset
2 kommenttia kirjoitukseen “Liian vähän aikaa, liian paljon kohteita”
Wizzu kirjoittaa:
12.11.2007 kello 15:22
Yksi asia mitä kannattaa miettiä matkan keston kanssa on se, että yli 3kk on jo aikamoisen pitkä aika olla reissussa. Vaikka sitä ottaisi iisistikin niin silti uuden kokeminen voi alkaa jossain vaiheessa turruttaa. Itse kuvittelen että kriittinen piste voi helposti olla juurikin jossain tuossa 3 kuukauden kohdalla, vaikka toki se on kovin yksilöllistä ja on monia ihmisiä jotka matkustavat pidempään. Omalla asenteella voi toki myös vaikuttaa, jos ymmärtää ottaa tämänkin huomioon.
Mika Hiltunen kirjoittaa:
12.11.2007 kello 17:01
Totta turiset ja tätä on kyllä myös pohdiskeltu. Edellinen reissu osoitti varsin hyvin, että matkan alkumetreillä sitä jaksoi vöyhkätä mutta loppua kohti vauhti hidastuu vääjäämättä.
Meidän kohdalla en ehkä puhuisi varsinaisesta puutumisesta, mutta kyllä sen huomasi jo 1,5kk reissulla että ei vaan jaksa niin paljoa. Silti kumpaakin tympäisi palata Suomeen. Mielenkiintoa kyllä riitti, mutta voimat ja henkinen kestävyys meinaa tulla vastaan. Juuri siitä syystä yritämmekin nyt järjestää matkan niin, että paikoissa on oikeasti aikaa olla ja asioita voi sulatella rauhassa.
Kolmas juttu tässä asiassa on kulttuurishokki. Mitä pidempään jossain on, sitä todennäköisemmin se iskee. Jos ei itse matkalla niin sitten silloin kun palaa Suomeen. Me kummatkin saimme “nauttia” siitä viimeksi ja uskon että se on edessä myös nyt. Siihen pitää vaan valmistautua :)