Suurkaupunkien hulinassa

Bangkok Baiyoke Tower II:sta. Kuva: Mika Hiltunen

Luontokuvat ovat meidän molempien intohimo, mutta emme aio viettää kolmea kuukautta sademetsän siimeksessä. Olemme työntäneet matkasuunnitelmaan myös muutamia järkälemäisiä suurkaupunkeja. Bangkok Thaimaassa, Ho Chi Minh Vietnamissa, Phnom Penh Kambodzassa, Kuala Lumpur Malesiassa ja Jakarta Indonesiassa. Phnom Penh on näistä pienin, mutta silti siellä asuu yli miljoona ihmistä. Se on noin viidesosa koko Suomen asukasmäärästä.

On täysin makuasia tykkääkö hengailla suurkaupungin vilskeessä jossa kaikki on lähellä vai syrjäkylien rauhallisuudessa, jossa palveluita saa etsiä eikä niitä välttämättä löydy lainkaan. Bangkokin harmaiden kerrostalojen keskellä Lumphin Park tuo vähän lisäväriä ympäristöön. Kuva: Mika Hiltunen Vaikka suurkaupungin saasteet ja betoniviidakot eivät jaksakaan viihdyttää meitä viikkotolkulla niin niissä on silti oma viehätyksensä, jonka takia emme malta pysyä niistä poissa. Ihmisten määrä, arkkitehtuuri, kaupunkitemppelit ja paikallinen kaupunkikulttuuri ovat vain pieni pala suurkaupunkien tarjonnasta. Eikä sovi tietenkään unohtaa sitä huimaa krääsän määrää, jota kaupunkien ostoskeskukset, kaupat ja markkina-alueet ovat täynnä. Helpot kulkuyhteydet tuovat omanlaisensa hermolevon matkaan kun muutamaan päivään ei tarvitse miettiä kuinka pääsisi määränpäähän.

Monissa suurkaupungeissa kuilu rikkaiden ja köyhien välillä avautuu silmiesi eteen. Saatat olla keskellä korkeita pilvenpiirtäjiä ja katsoa, kuinka ihmiset kulkevat puku päällä, ajelevat vuoden 2006 autolla ja näppäilevät kommunikaattorilla. Viiden minuutin taksimatkan päässä saattaa odottaa aaltopeltihökkeleissä asuvia, risaisiin rätteihin pukeutuneita kerjäläisiä, joiden takapiha toimii kaatopaikkana. Kontrasti on todella voimakas.

Bangkokin Chinatown. Kuva: Hanna Tyrväinen

Suurkaupunkien erikoisuutena ovat kaupunkien sisällä sijaitsevat pienet ”maat”. Tällaisia ovat esimerkiksi Bangkokin Chinatown ja Kuala Lumpurin Little India. Se on hämmästyttävää, kuinka koko ympäristö voi muuttua niin nopeasti niin erilaiseksi. Se on kuin ajaisi taksilla kokonaan toiseen maahan. Ihmiset, ruoka, rakennukset, mainokset, kieli ja arkkitehtuuri voivat olla kokonaan ympäröivästä kaupungista poikkeavaa. Se hämmensi ainakin meitä viime reissulla, kun asuimme matkan viimeiset päivät Chinatownissa.

Matkaoppaat ja -sivustot varoittelevat monesti suurkaupunkien vaaroista joista yksi merkittävimmistä on taskuvarkaus. Me lähdemme kuitenkin matkalle sillä asenteella, että me itse vaikutamme eniten siihen kuinka tien päällä pärjäämme. Varkaat ja muut kriminaalit eivät ole typeriä. Kyllä he ymmärtävät ottaa tarvitsemansa sieltä mistä sen helpoiten saa. Kun ei hölmöile niin kaikki sujuu paljon paremmin ja jos haluaa saada turpaansa, niin sekin varmasti järjestyy. Terveellä maalaisjärjellä pärjää pitkälle.

Ho Chi Minh Cityn vilskettä. Kuva: Aki Hänninen

Vaikka kaupungit saattavatkin näyttää aluksi pelkältä harmaalta massalta, on siellä paljon kuvattavaa. Varsinkin suomalaisen silmin, jolle Helsinki näyttäytyy suurkaupunkina. Kaupungit ovat täynnä pientä nippeliä ja yksityiskohtaa. Niistä löytyy myös paljon samoja elementtejä kuin syrjäkyliltäkin: temppeleitä, puistoja, eläimiä, markkinoita sekä tietysti paikallisia ihmisiä. Ja koska kaupungeissa on paljon turisteja, on siellä myös paljon nähtävyyksiä. Kameraa ei siis kannata missään tapauksessa jättää hotellihuoneeseen homehtumaan tai tuloksena on vain lukuisia kuvia ottamattomien kuvien albumiin.

5 kommenttia kirjoitukseen “Suurkaupunkien hulinassa”

Heidi kirjoittaa:

08.01.2008 kello 14:45

Hienolta kuulostaa teidän matkasuunitelma tähän mennessä. Voisin antaa pientä vinkkiä ainakin Kuala Lumpuria ajatellen, lähinnä tarkoitan majoitusta. Itse olin poikakaverini kanssa nyt syksyllä 2007 reissaamassa Thaimaassa ja Malesiassa. Kuala Lumpurissa tuli vietettyä aikaa jonkun verran ja majailtiin Green Hut Lodge nimisessä hostellissa. Aivan huippu paikka ja ihan KL:n keskustassa (siis siinä Golden Triangelin alueella), suosittelen siis lämpimästi :)

Mika Hiltunen kirjoittaa:

08.01.2008 kello 15:52

Hyvä tietää. Kysymys on ilmeisesti tästä paikasta. Hyviä arvioitahan tuo on saanut.

Ovatko hintatiedot suunnilleen kohdallaan? HostelBookers näyttäisi hinnaksi noin 7€ (35 MYR) / hlö / yö.

Kävin muuten katsomassa teidän matkakuvat. Komeita shotteja hienoista paikoista. Näkyi paljon tuttujakin maisemia :)

Heidi kirjoittaa:

10.01.2008 kello 10:14

Juu, hintojen pitäs olla ihan kohdillaan. Me tyydyttiin kahden hengen huoneeseen jaetulla kylppärillä ja hinnaks tuli yhteensä noin 14-15 euroa. Ihan kohtuu hinta kun ottaa huomioon sijainnin (lähin isoin ostari, eli BB plaza, 300 metrin päässä :) ja hostellin tason.

Teillä oli myös kivoja matkakuvia. Nyt sit odotellaan innolla teidän seuraavan matkan kuvia ja kertomuksia (ja nostetaan samalla omaa matkakuumetta korkeammaksi :)

Mika Hiltunen kirjoittaa:

10.01.2008 kello 16:24

Hyvä tietää. Meilläkin on aina noita kahden hengen huoneita eikä jaettuja kylpyhuoneitakaan silmittömästi vältellä. Budjetissa on laskettu nyt 10€/yö eli tuo menen hivenen siitä yli, mutta toisaalta budjetissa on otettu huomioon hintojen vaihtelu joten on täysin mahdollista että testaamme tuota. Sen näkee sitten paikan päällä kun sinne asti selviää :)

Kiitos palautteesta. Käydään vielä lukemassa vielä sitä teidän matkapäiväkirjaakin jos sieltä vaikka irtoisi hyviä vinkkejä ja vihjeitä :)

Heidi kirjoittaa:

10.01.2008 kello 17:40

käykää ihmeessä ja kysyäkin saa jos tuntuu siltä :)