Aasia 2008

Dokumentaarinen valokuvaaminen

Olemme kumpikin varsin tyytyväisiä Thaimaa 2007 -albumiin. Vajaan kahdensanan kuvan kokoelma kertoo melko monipuolisesti matkamme vaiheista sekä kokemuksista. Albumiin valitsimme luonnollisesti vain onnistuneimmat ja kertovimmat kuvat. Monen tuhannen valokuvan esillepano olisi ollut täyttä turhuutta. Tuhannet valokuvat voivat tuntua perusnäppäilijälle suurelta määrältä ja filmiaikana sellainen olisi maksanut pienen omaisuuden. Meidän näkökulmasta katsottuna kuvissa oli kuitenkin hienoinen puute. Ongelma ei ole niinkään määrässä vaan aiheiden ja kohteiden suppeudessa.

Monesti lomakuvilla on jonkinlainen muisto- ja todistusarvo: täällä olin ja tällaiselta se näytti. Siksi loma-albumit täyttyvätkin herkästi kaikkein kiinnostavimmista kohteista ja tilanteista. Eikä sovi tietenkään unohtaa niitä visuaalisesti hienoja paikkoja, jotka on kuvattava vain niiden kauneuden takia. Tämä onkin usein se kaikkein tärkein osa lomakuvia ja riittää mainiosti suurimmalle osalle. Meitä on kuitenkin vaivannut se, että kuvista ei aukea Thaimaan arki ja todellisuus. Niistä näkee vain sen mitä siellä on mutta Suomessa ei. Tähän yritämme saada muutoksen seuraavalla matkalla ja toivottavasti tapa säilyy myös jatkossa.

Lomakuvien rinnalle haluaisimme enemmän dokumentaarisia kuvia. Kuvia paikallisista ihmisistä työssä ja vapaa-ajalla, ympäröiviä eläimiä, kulkuneuvoja, syrjäisempiä paikkoja. Ei siis pelkästään niitä matkan huippuhetkiä vaan sitä, missä vietämme suurimman osan matkasta.

Tätä blogia kirjoittaessa on usein havahtunut siihen, että juttujen liitteeksi olisi mukava laittaa omia kuvia, mutta sopivaa ei löydy vaikka näimme juttuun liittyviä asioita monta kertaa Thaimassa. Esimerkkejä tällaisesta typerästä puutteesta ovat tuktukit eli nämä kolmipyöriäiset, kovaääniset kulkuneuvot. Ajelimme niillä lukuisia kertoja, mutta kummallakaan meistä ei ole sellaisesta käyttökelpoista kuvaa. Menopelit hukkuivat kaiken suuremman varjoon eikä niitä ymmärtänyt pitää hyvän valokuvan arvoisena. Typerää, typerää. Uudessa ympäristössä pieni pää menee helposti sekaisen uutuuden tulvasta ja useasti toistuva kiire, säätäminen ja karttojen lukeminen ei ainakaan auta asiaa. Ratkaisu on onneksi varsin yksinkertainen: olemme tulevaisuudessa paikalla aikaisemmin.

Arkisisten asioiden kuvaaminen ei tarkoita sitä, että kuvien olisi oltava tylsiä tai rumia. Totta puhuen moni thaimaalaisten arkisista asioista on suomalaiselle varsin erikoisia juttuja. Ne on vaan nähtävä eikä pidä antaa niiden hukkua matkan kohokohtien alle. Valokuvauksen harrastajalle se on oiva haaste, kun yrittää saada siitä arjesta säväyttäviä kuvia. Paikallisten ihmisten kuvaus on kokonaan oma juttunsa, sillä se vaatii hieman erilaisen lähestymistavan. Toki ihmisiä voisi kuvata salaa jollain hirvittävän pitkällä objektiivilla, mutta ei siinä olisi mitään järkeä. Eikä se olisi korrektiakaan. Me asetamme ainakin matkan tehtävälistaan sen, että lähestymme ihmisiä suoraan ja yritämme saada heistä jotain irti – oli se sitten torin myyjä, tuktuk-kuski tai tavallinen kadun tallaaja.

Sitä tuntee herkästi syyllisyyttä kuvatessaan esimerkiksi köyhää kerjäläistä tai jalkamiinassa haavoittunutta, mutta silloin täytyy vain asettua heidän tasolleen ja hoitaa asia kunnioitettavasti eikä katsoa nokanvarttaan pitkin. Ei kukaan halua olla jonkun halveksivan pellen nähtävyys, jota kuvataan kuin apinaa epäintarhassa. Me emme ainakaan halua. Kuvaustilanteesta pitäisi jäädä hyvä maku kaikille, eikä vain kuvaajalle. Olisi todella mukavaa saada kuvia kaikenlaisista ihmisistä ja tuoda heidän persoonallisuutensa esiin hyvän valokuvan muodossa. Helppoa se ei taatusti ole.

Tähän kirjoitukseen valitut kuvat ovat esimerkkejä siitä kuinka hienoja ja vaikuttavia tavallisista ihmisistä otetut kuvat voivat olla. Olisi mukavaa, jos saisimme itse tallennettua reissulla jotain yhtä upeaa. Siinä on tavoitetta.

Toivon mukaan Aasia 2008 -albumi kykenee tarjoamaan viihteen ja komeiden kuvien lisäksi myös pienen palan ympäröivää arkea ja antamaan näin tietoa ja ajatuksia myös muille matkaajille.